tiistai 27. marraskuuta 2012

200 TALLINN (35) 24.11.2012





Joulumatkan järjestelyt aloitettiin tänä vuonna liian myöhään. Kaikille sopivaa matkapäivää ei löytynyt. Millalla oli sovittu kirpputoripäivä, joten Anki, Carita, Uma ja Ami lähtivät matkaan. Reput olivat kevyttä kannettavaa kun tapasimme länsisatamassa aamutuimaan klo 8.00. Ami oli hakenut valmiiksi liput ja onneksemme joku oli perunnut ensimmäisen aamubuffe varauksen. Näin pääsimme nauttimaan aamiaisemme kaikessa rauhassa.
Kuohuviinit odottivat meitä pöydässä. Matka lähti mukavasti alkuun.






Matkapahoinvointitabletteja ei tällä kertaa tarvittu. Meri oli tyyni, mutta aurinko pysyi pilven
takana.Taxfree kauppa houkutteli tarjouksilla - sinne siis. Oiva tilanne aloittaa joululahjojen osto.




Kello 12.00 saavuimme Tallinnaan. Luotimme, ettei vettä sataisi ja jätimme sateenvarjot hyttiin.
Jäipä reppuihin enemmän tilaa ostoksia varten.
Suuntasimme Merimakasiiniin, missä aina teemme ensimmäiset ostokset. Tällä kertaa lapsille lasieläimiä ja lapsenlapsille juhlavaatteita - alusvaatteita unohtamatta.







Mantelipaikan ohi ei pääse ostamatta tuliaisia kotiin. Sitten olimme jo sen verran viluisia, että jouluglögi maistui ja lämmitti mukavasti.




Tonttuparaati ilahdutti meitä. Tonttuja on ostettu niin monta kertaa, että tällä kertaa jäivät ilahduttamaan muita ohikulkijoita




Alkoi jo hämärtää kun oli pakko suunnata takaisin kohti laivaa. Reput olivat täynnä. Muurilta löysimme lämpimiä lapasia. sukkia ja pipoja. Apteekkiin ehdittiin ja niin... ne purukumit. Kyllä ne siellä Amin repun pohjalla oli tälläkin kertaa.
Nälkä alkoi pikkuhiljaa tuntua vatsanpohjassa. Onneksi meillä oli pöytä odottamassa heti klo 17.00 laivaan päästyämme.  Tavarat hyttiin ja nauttimaan joulupöydän antimista.









Eturuokaa nautimme Marskin ryypyn kera. Lämmin ruoka oli jouluinen.


Vaikka laiva oli ihan tupaten täynnä, ruokajonoa ei ollut ollenkaan.




Jälkiruokapöytä houkutteli jo sisään tullessamme.
Kaikkea maistelimme. Ihan vähän tuota, tuota ja tuota ja vielä ihan pikkuisen tuota.








Taxfree ostokset tuottivat neljä vapaalippua. Seuraava matka tehdään kuitenkin uudella laivalla. Mahdollisesti jo tammikuun lopulla ja toivon mukaan silloin koko viisikko on koolla.






Hytissä odottivat ostokset. Kaikille riitti kantamuksia.


                                
Niin oli nostalginen matka Nordlandia laivalla Tallinnaan päättynyt.
Olimme iloisia, että meillä oli ollut vielä mahdollisuus matkustaa tällä mukavalla laivalla Tallinnaan.

torstai 25. lokakuuta 2012

199 RAVINTOLA SAMRAT 25.10.2012

 

Viime kerran tapaamispaikasta ei ollut kuin kivenheitto illan ruokailupaikkaan. Olimme taas päättäneet hyödyntää Cityshopparin etukorttia. Tapaaminen oli sovittu klo Carita oli ilmoittanut tulevansa hiukan myöhemmin ja niin me muut neljä menimme edellä ravintolaan. Hyvinhän se ulko-ovi löytyi vaikka jouduimme hiukan puikkelehtimaan rakennustelineitten alitse. Paikka oli viihtyisä ja henkilökunta erittäin ystävällistä. Päätimme heti tilata ja hyppäsimme suoraan pääruokaan, koska aavistimme, että annokset ovat riittoisat ja niihin kuuluu ihana Nan leipä. Tarjoilijan suosituksesta tilasimme .......





torstai 27. syyskuuta 2012

198 RAVINTOLA VESPA 29.09.2012


Lämmin, mutta hieman sateinen päivä syyskuun treffeillä. Osa tuli suoraan töistä, osa kotoa ja yksi meistä ehti pyrähtää Sokoksen 3+1 päivillä. Tällä kertaa Ami ei päässyt tulemaan yllättävien kiireiden vuoksi. Milla oli varannut Vespan kellaritiloista pöydän. Tämä olikin ensivisiitti kaikille siellä. Paikka viihtyisä ja palvelu hyvää. Ruokalistan tarjonta oli italialaistyyppinen. Vespassa oli Sardinian viikot joka ainakin näkyi viinilistalla. Viini olikin kaikkien makuun, täytyy selvittää onko mahdollisesti kaupoista saatavilla, vai vain ravintolatuote. Carita oli löytänyt..................












tiistai 7. elokuuta 2012

197 KOKOMO 7.8.2012

Aika on taas vierähtänyt edellisestä tapaamisesta, joka olikin meidän Lissabonin matka. Kuvat ja matkakertomus onkin jo ollut luettavana täällä blogissa pitkään. Matkan jälkeen Milla säikäytti viestillään sairaalasta, että oli matkan paluupäivänä päättänytkin jatkaa lomaa sairaslomalla saatuaan yllättäen sydänkohtauksen. Tosin enteitä oli jo matkalla, mutta ne menivät flunssan piikkiin. Sairaalassa toimittiin nopeasti sekä hyvin ja nyt Milla jatkaa taas täyttä intoa elämää stentti sepelvaltimossa ja tapaamiset sekä matkasuunnitelmat ovat mielessä. Saimme siis nyt vihdoinkin...

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

196 LISSABON 16.05.- 20.05.2012

Pieni kertaus tähän alkuun ennen kuin voimme aloittaa tämän vuoden kaupunkikohteemme tarinan. Tästä matkasta päätettiin äänestämällä 17.05.2011 yhteisellä tapaamisella Virgin Oil ravintolassa. Olimme jokainen kirjoittaneet lapulle 3 omaa matkakohdetta ja eniten ääniä saanut paikka valittiin vuoden 2012 kohteeksi. Eniten ääniä sai Lissabon ja se oli siis yhteinen päätös ja kohteemme. Oli vain sattumaa, että matkamme ajankohta osui tasan vuosi suunnittelupäivästä eteenpäin. 
Tämän jälkeen oli tilattava lentoliput ja hotelli netin kautta. Ami ja Milla ottivat tehtävät rutinoidusti vastaan.  Lissabonin lentoja ei ollut suoria, joten saimme tyytyä Lufthansan tarjoamaan lentoon, jossa vaihto oli Frankfurtissa. Pääsimme kuitenkin aamusta matkaan, eikä koko päivä menisi näin ollen hukkaan.

Keskiviikko aamuna olimme kaikki jo heti kuuden aikaan aamusta lentokentällä. Taas jäi  aikaa kentällä vielä viime hetken ostoksiin.


Ami jakoi ihanassa säästölippaassa kaikille omat matkasäästöt. Olimmehan taas ahkerasti säästäneet tätä matkaa varten kahden vuoden ajan.
   Lento Luftahansalla klo 8.95 Frankfurtin kautta

 Frankfurtin kentällä oli parin tunnin vaihtoaika ja käytimme sen hyödyksi tilaamalla pullon kuohuvaa.



Lissabonin kentälle on päästy ja odottellaan tässä matkalaukkuja.  Kentältä ei ollut pitkä matka hotellille ja taxilla se sujui mukavasti.





Hotellimme Fenix Lisboa. Huoneiden selvittelyssä meni jonkin aikaa. Anki ja Milla olivat saaneet huoneen, missä oli yksi 120 cm leveä sänky, vaikka varaus oli kahteen erilliseen vuoteeseen.  Huone löytyi kaikille, Carita oli yksin omassa huoneessa ja kaikkien meidän huoneet olivat eri kerroksessa..

Kun tavaramme olivat jotakuinkin järjestyksessä huoneissamme, olimme valmiit ottamaan ensiaskeleet Lissabonin kaduilla. Hotellilta oli n 1.5 km:n matka varsinaiseen vanhaan keskustaan, mutta keskellä kahta isompaa ajokaistaa Avenida de Liberdalea  oli leveä puistobulevardi, mitä oli mukava kävellä.


Lissabonin ydinkeskusta Alfama ja Bairro Alto otettiinkin ensimmäisenä kohteeksi. Kierros raitiovaunulla oli myös heti koettava.

Carita hieman arkaili, mutta Uma otti tilanteen haltuunsa ja löysi nopeasti uuden kaverin.





Keskustaa halkovan pääkadun päässä oli komea barokkityylinen riemukaari . Paikalla sijainneen kuninkaanpalatsin mukaan kutsutaan riemukaaren edessä olevaa aukiota yhä Palatsinaukioksi. Leveä Rio Tejo on heti aukion toisella puolella.




Nyt olimme jo kierrellet sen verran, että kaikille maistui kylmä olut ja ruoka.



Illalla vielä ihailimme kaupungin valoja ja suihkulähteitä ennen nukkumaan menoa.







Torstai 17.5.2012

Aamulla söimme runsaan aamiaisen hotellin isossa ruokasalissa. Tarjoilusta ei ollut puutetta.


Kävelimme alas rantaan, mistä pääsimme raitiovaunulla Belemin kaupunginosaan. Täältä Belemistä Tejo joen suulta on lähdetty purjehdusmatkoille tuntemattomiin maihin.


Joskus voi käydä ikäviäkin asioita matkalla, kuten tällä kertaa melkein typötyhkässä raitiovaunussa tapahtui.





 Carita sai päänsärkyyn apua Ankilta - sitä tässä iloitaan.

Belemin kahvila ja ne kuuluisat leivokset olivat meillä ensimmäisenä kohteena




Kun maksun aika tuli, niin Ami ei löytänyt lompakkoa.  Yksinkertaisesti  taskuvaras oli ollut vikkelä ratikassa ja kaikki muistavat tyypin, joka silmäili meitä ratikassa.  Alkoi luottokorttien kuolettaminen ja arvatenkin harmi oli suuri. Käteistäkin rahaa oli melko paljon.




     
Lähistöllä oli paikallinen poliisilaitos. jossa ystävällisesti pyydettiin kääntymään keskustassa olevan pääpoliisiaseman puoleen.
 Leivokset oli syöty ja jatkoimme kiertelyä Belemissä. Tutustuimme Mosteiro dos Jeronimoksen luostaron kirkkoon ja puistoon.



 Rannassa oli uljaasti seisova valtava kulmikas monumentti, joka pystytettiin vuonna 1960, kun Henrik Purjehtijan kuolemasta oli kulunut 500 vuotta.  Sen tarkoitus on kunnioittaa merenkulkijoita, kuninkaallisia tukijoita ja kaikkia niitä, jotka olivat luomassa Portugalin löytöretkien kulta-aikaa.











Päivä oli edennyt jo pitkälle ja kaikilla oli huikea nälkä.  Siispä ensimmäinen ravintola, jonka saimme näkösälle valittiin ruokapaikaksi.
Se olikin kalaravintola ja tuoretta kalaa oli tarjolla.


Lautaseltamme löytyi Sea Bassia joka oli tosi maukasta.


Palasimme takaisin keskustaan. Ami meni poliisiasemalle hoitamaan rikosilmoitusta ja me muut jäimme ulkosalle terassille istumaan.

Hotellilla ehdittiin myös käydä välillä lepäämässä ennen iltaruokaamme.

Kaikesta päivän harmeista huolimatta jaksoimme jo illalla hymyillä. Ostimme katukauppiaalta vilkkuvia korvia + muuta rekvisiittaa ja ilta jatkui hilpeänä yömyöhään saakka.


 Metrolla ajoimme illan päätteeksi hotellille.



Perjantai 18.5.2012

Aurinko paistoi ja alotimme päivän kävelemällä kaupungin länsipuolelle, mistä löysimme puistoja ja kirkkoja.














  Palasimme myös kävellen takaisin keskustaan ja söimme kevyen salaattilounaan ulkoterassilla matkan varrella.





Paluumatkalla Baixan kautta pääsimme katsomaan tätä aikoinaan ollutta Lissabonin suurinta goottilaista karmeliittakirkkoa, joka tuhoutui 1755 maanjäristyksessä. Kirkossa oli ollut tapahtumahetkellä  messutilaisuus ja tuhansien kilojen edestä kivitavaraa putosi alla olevien ihmisten niskaan. Kirkon pääkuoren katto kesti maanjäristyksen ja siinä osassa toimii nyt arkeologinen museo. 








   Ennen hotellille paluuta kiersimme vielä pienen ratikkakierroksen kaupungin itäpuolella Alfaman alueella.

Ja arvat saattaa, että illan tullessa olimme taas nälkäisiä.






Lauantai 19.5.2012 

Vuorossa oli kirpputori, joka sijaitsi Alfaman alueella ja menimme sinne raitiovaunulla. Alue ei ollut kovin suuri, mutta kauppiaat olivat siellä vieri vieressä myymässä uutta ja vanhaa tavaraa.
















Lounaspaikkamme.

















Päivää oli taas käytetty hyväksemme kiertelemällä lähes koko Alfaman alue, kirpputori, kirkot ja linna.

Viimeinen iltamme ja ruokailimme keskustan alueella. Palvelu oli loistavaa ja ruoka sanomattakin hyvää.




Sunnuntai 20.5.2012
Lähtöpäivämme oli harmaa ja sateinen. Aamupäivä oli vielä käytettävissä ja Elvador de Santa Justan hissi näkemättä. Se löytyi helposti.  Tämä uusgoottilainen hissi rakennettiin 1900-luvun taitteessa.Suunnittelija oli ranskalainen arkitehti Raoul Mesnier du Ponsard, joka oli Alexandre Gustave Eiffelin oppilas. Rautainen filigraanikuvioin koristeltu rakennelma on Baixan alueen silmiinpistävimpiä maamerkkejä. Menimme hissikorilla ylös ja kävelimme takaisin Baixan pikkukatuja alas.








Vielä ehdimme kahville ja jäätelölle ennen hotellille paluuta ja matkaa lentokentälle.


Ami halusi päästä kolikoista eroon vielä lentotermiaalissa, tarkkaa oli laskeminen, mutta riitti kuitenkin.


Vaihto paluulennolla myös Frankfurtissa. Se olikin nopea vaihto, emme ehtineet nyt tilata kuohuvaa.


Ja kotona Helsingin lentokentällä maanantain puolella klo 01.00

Katsotuimmat tekstit