lauantai 28. joulukuuta 2013

208 Tallinn (38) 16.12.2013


Lokakuussa alkoi Tallinnan matkan järjestely. Ami vertaili varustamoiden hintoja ja kävimme sähköpostissa keskustelua millä laivalla lähdemme. Päädyimme kuitenkin taas lähtemään Finlandia laivalla koska maassaoloaika Tallinnassa olisi pisin. Kaiken lisäksi Caritalla oli meille kaikille bonusliput, joten siitä sitten varaamaan meille paikat.
Aikaisemmista vuosista poiketen matkustuspäiväksi olimme valinneet maanantaipäivän. Osoittautui hyväksi valinnaksi. Vaikka satamassa näytti olevan valtavasti matkustajia, niin aamupalalla oli rauhallista. Samaten takaisin tullessa ruokailu sujui jonottamatta.
Mutta ei mennä heti ruokailun pariin vaikka se kuuluu yleensä kohokohtiin.
Laiva lähtee nykyisin aamulla klo 9.00, joka sopii meille hyvin. Ei tarvitse nousta ylös niin hirveän aikaisin. Treffit oli kuitenkin tehty sataman tuloaulaan vähän yli kahdeksaksi, koska aamupala oli tilattu ensimmäiseen kattaukseen klo 8.30. Sitä ennen veimme reput ja ulkovaatteet hyttiin.


 Villahousut oli jätetty kotiin ;-). Sää oli plussan puolella, joten tänä vuonna ei tarvinnut palella. Luntakaan ei ollut maassa, joten liukastumisvaaraa ei ollut.
Ja sitten nauttimaan aamupalasta...







Tavan mukaan emme huomanneet ajan kulua ennen kuin tarjoilija muistutti, että nyt on jo seuraavan kattauksen aika.
Pientä keinuntaa oli mutta sen kestimme hyvin, vaikka osalta meistä oli matkapahoinvointipillerit jääneet ottamatta. Pitkin syksyä oli ollut valtavia myrskyjä, mutta ihme kyllä tänään oli menomatkalla tyyntä.
Tax-free kaupoissa kävimme ostoksilla. Toiset meistä osti jo tuliaiset valmiiksi jottei tarvitse stressata tulomatkalla.



Kempparista ei palattu tyhjin käsin hyttiin.





Carita varmisti joulujuomia hyvissä ajoin - oli mukava tehdä ostoksia tutun myyjän kanssa.







Ja sitten laiva rantautuikin jo Tallinnaan.
Kävelimme merimakasiinin läpi ja siellä teimme joitain ostoksia. Caritalla oli tiedossa jokin uusi juustokauppa ja lähdimme sitä kohti. Poikettiin kuitenkin ensin suklaapuotiin. Juustokauppakin löytyi lähistöltä, mutta ei kaivattua  viikuna-ruokaöljyä löytynyt, joka piti olla siellä myynnissä.
Seuraavaksi suuntana oli tavanomainen Rimi-kauppa ja Apteekki. Milla jatkoi Ilu-salonkiin.  Pesu ja leikkaus hintaa 20 euroa ja tyytyväinen asiakas astui ulos iloisin mielin.




Sillä välin muilla tuli ostoksia tehtyä - purukumia ja teetä Rimistä ja rohtoja Apteekista. Silmälasikaupassakin kävimme. Aikaa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi tällä kertaa, joten ehkä seuraavalla matkalla tulee uudet silmälasit hankittua.
Milla oli melkein valmis kun tulimme paikalle. Ami jäi odottamaan Millaa ja Carita, Anki ja Ulla-Maj lähtivät kohti muuria.



Ainakin yksi tunika tarttui matkaan. Pellavaliikkeestä tyynypäällisiä ja toisesta pellavaliikkeestä kaulaliinat ja pellavapusero.

Tizi - pellavat joulupöytään



Raatihuoneentorilla tuntui olevan enemmän kojuja tänä vuonna.






Hehkuviiniglögi maistui erinomaiselta. Ihmeellinen taikajuoma. Panee aikuisenkin naisen hihittämään kuin nuoren tytön.


 Sormukset löysivät omistajansa.

Pipoja ja erilaisia päähineitä oli kaupan, mutta tänä vuonna ne eivät kiinnostaneet meitä. Liekö lämpömittarin luvut vaikuttaneet asiaan?













Ehdimme myös käydä katsomassa taidokasta lasinpuhalusta


Vielä mahtuu ostokset reppuun.


Raatihuoneentorin jouutunnelmaa

Pikapuolin ehdimme käydä vielä parissa kaupassa ennen kuin menimme vanhaan tuttuun MOK-kahvilaan saadaksemme makeahimon tasapainoon.
 Innokkaasti söimme kermaleivoksemme ja saimme kuitenkin muutaman kuvan talteen. Yht´äkkiä huomasimme, että nyt oli aika rientää takaisin laivalle, jos aikomus oli tänään päästä Helsinkiin. Puolet teeannoksesta jäi juomatta mutta tulipa kermakook syötyä.




Pimeys oli jo hiipinyt Tallinnaan, kun astelimme reippaasti kohti satamaa.







Ehdimme laivaan ajoissa reput täynnä ostoksia.




Laiva lähti ajallaan takaisin ja meillä oli aikaa rauhassa tehdä viimeiset ostokset ennen ruokailua.


Tuntui, ettei toiseen kattaukseen oltu panostettu samalla tavalla. Ihan kuin ruokaa ei olisi ollut yhtä paljon kuin vanhassa laivassa. Ehkä se esillepano vaikuttaa asiaan. Mutta ei tämä tarkoita sitä, että olisimme lähteneet nälkäisinä pöydästä. Ei toki. Ihan sopivasti taas kiristi vyötärön kohdalla.


Vielä jaksoimme hytissä sulatella ruokaa Caritan saamilla pikkujuomilla.


Satamaan saavuimme ajallaan vaikka tulomatkalla oli luvattu kunnon myrsky. Ei tuntunut missään koska oli tullut "oikeasta" suunnasta.

Näin oli mukava päivä tullut päätökseen. Milla ja Ami kiiruhtivat raitiovaunun kyytiin. Muut jäivät odottamaan autokyytiä.

Tämän vuotiset kokoontumiset olivat tässä. Ensi vuoden ensimmäistä treffiä ei ehditty sopia. Varmaan jää tammikuun loppupuolelle. Työssä olevien työkiireiden takia.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

207 Brasserie Eira, Tehtaankatu 21, 01.10.2013


Syksyn tuntua oli jo ilmassa. Anki, Ulla-Maj ja Ami olivat paikalla jo ennen ravintolan avaamista klo 17.00. Onneksi henkilökunta huomasi kolme värjöttävää ihmistä, joten pääsimme sisään lämmittelemään.


 Kokki oli jo paikalla odottamassa ruokatilaustamme ja tervehti iloisesti. Pähkäilimme hiukan otetaanko alkudrinkit vai ei. Samassa myös Carita tuli paikalle ja päätimme odottaa myös Millaa. Niin drinkit jäi tilaamatta ja kyllähän se vesikin on aina yhtä hyvää. Millalla oli keilauspäivä joten hän saapui hiukan myöhemmin. Me muut olimme jo silmäilleet ruokalistaa ja Cityshopparikortit olivat pöydällä odottamassa merkintöjä.


Millan tultua päätimme nopeasti mitä kullekkin tänään maistuisi. Päätimme syödä myös alkupalat.

House salad
Brie cheese, quails egg, artichoke, pomegranate served with truffle and port wine vinaigrette
10.00 / 15.00
Beef carpaccio with horseradish cream and celery and truffle oil
11.00
Curried salmon with salmon caviar and herb mayonnaise
10.00



Lämminruoka valittiin seuraavasti


Grilled Portobello mushroom stuffed with parmesan cheese and ratatouille served with polenta croutons and basil and sweet pepper sauce
17.00
Pan fried scallops and puff pastry scallop shells served with seasonal vegetables and beurre blanc sauce
24.00
Grilled fillet of beef with root vegetables, mushrooms, crispy parameter potatoes and red wine sauce
27.00



Jälkiruokalistalta löytyivät seuraavat herkut

Rasberry pavlova with rasberry sorbet
10.00
Chocolate tart with white chocolate ice cream
10.00
Suklaatorttu sai kyytipojaksi italialaista jälkiruokaviiniä



Tilaukset oli tehty ja levitimme valmiiksi servetit syliimme. Hilpeyttä aiheutti rikkinäinen servetti  joka henkilökunnalta oli jäänyt huomaamatta.                                                                                    
  

                                                                              
Annokset, joita meille tarjottiin olivat jokainen pieni taideteos. Näin viimeisteltyjä annoksia meille ei varmaan koskaan ole tarjoiltu. Ei ihme, että illan mittaan ravintola alkoi täyttymään. Sana oli varmaan kiirinyt pitkin kaupunkia. että täällä kannattaa käydä. 
Seuraavaan treffiin tulee hiukan pitempi tauko. Milla lähtee melkein kuukauden lomalle. Näin ollen seuraavat treffit ovat ne perinteiset joulunalusristeilyt Tallinnaan. Millä laivalla matka tehdään jäi vielä auki. Ami lupasi vähän verrata hintoja ja maissaoloaikaa. Eiköhän se saada päätettyä 16.12.13 mennessä.
Kello lähenteli puolta yhdeksää ja päätimme maksaa laskun. Aina kannattaa olla tarkkana laskun suhteen. Vaikka olimme näyttäneet Cityshopparikortit johon kuului tarjous kaksi yhden hinnalla niin sitä ei oltu laskussa huomioitu. Hetkeksi tämä hiukan latisti tunnelmaa.
Pimeys oli jo laskeutunut kun kaikki riensimme kotia kohti.
Kiitokset taas kaikille mukana olleille mukavasta yhdessäolosta.

lauantai 31. elokuuta 2013

206 Ravintola Helkan keittiö, Pohj. Rautatiekatu 23, 27.8.2013




Kesäkauden päättäjäiset ja samalla Kultapossukerhon treffien alkajaiset vietettiin tutussa paikassa. Milla oli varmistanut, että pääsemme sisään, varaamalla meille etukäteen pöydän. Tavallaan turhaa koska muita ruokailijoita emme nähneet koko iltana. Saimme saman tutun pöydän jossa ruokailimme jonkunen vuosi sitten.
Helkan keittiö mainostaa käyttävänsä annoksissan kauden kotimaisia raaka-aineita. Listalta löytyy kalaa, poroa, riistaa, kasviksia, sieniä ja marjoja.
Cityshoppari kortin edut hyödynnettiin, - 20% á la carte annoksista ja ruokailun yhteydessä pullo talon viiniä mukavaan 19,- euron hintaan.





Kaikilla oli nälkä joten päätimme heti tilata, kuitenkaan emme aloittaneet eturuoalla vaan päätimme syödä lämpimän ruoan ja jättää hiukan tilaa jälkiruoalle.
Tarjoilijalle teimme tilauksen: 4 pihviä maalaissalaatin kera ja 1 annos savulohta.
Saimme myös maistaa talon omaa leipää joka jakoi mielipiteet. Toiset kaipasivat hiukan happamuutta mausteeksi, toiset pitivät leivän hiukan makeasta mausta.
Pihvejä emme tarvinneet kauaa odottaa. Toiveemme mukaan paistettu medium ja medium+. Kaikki olivat tyytyväisiä, pihvit olivat erinomaiset ja kalakin sai kehuja. Viini riitti meille kaikille. Ja niinkuin aina ennenkin.



 Se pieni makean nälkä oli pakko sammuttaa, joten listalta tilasimme omat suosikkimme.


Kuulumisia vaihdettiin. Työssä käyvät pakertavat taas tuttuun tapaan ja eläkeläiset "yrittävät saada ajan muuten kulumaan".
Tuntuu uskomattomalta, mutta taas on aika alkaa suunnitella ensi kevään kaupunkilomaa Madridiin. Minne se aika rientää? Juurihan me olimme Lissabonissa. Ensi tiistaihin mennessä saimme allakoiden aikataulujen tarkistamista varten miettimisaikaa. Sitten Milla tekee lentojen varauksen. Ajankohdaksi sovimme 23 - 27.4.2014.


Ennen sitä ehdimme vielä jonkusen kerran käydä ruokatreffeillä.
Seuraavat treffit ovat tiistaina 1.10.13 ja paikkana Brasserie Eira, Tehtaankatu 21. Milla lupasi taas varata pöydän.
Kun lasku oli maksettu (28,- euroa/hklö) lähdimme kotia kohti. Kohta näemme jälleen.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

205 Kamppi-Bowling & Ravintola Como 18.6.2013


Siinä ne keilat odottavat kaatoa sekä se shamppanjapullo sen kunniaksi, että tänään on, uskokaa tai älkää, meidän kahdessadas treffi. Samalla on melkein päivälleen 25 vuotta sitten kun ensimmäiset ruokatreffit pidettiin toukokuussa ravintola Frutti di Maressa, Kasarmintorilla. Onkohan paikka vielä olemassa? Ensimmäisellä tapaamisella meitä oli 8. Paljon on vuosien mittaan tapahtunut mutta mukavaa meillä on ollut. Lisäloistoa on tuonut meidän yhteiset ulkomaanmatkat. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mitähän seuraavat 25 vuotta mahtaa tuoda tullessaan? Onkohan meillä silloin blogissa 400 treffiä?
Ikä ei tule olemaan ongelma vai mitä ;-) Pari meistä on vain vähän yli 90.
Mutta nyt takaisin tähän päivään.

Treffit oli sovittu juhlallisesti Kampin Kappelin luo klo 16.45. Amilla oli pieni yllätys muille. Oli
tarkoitus luovuttaa pienet hupilasit Kultapossukerholaisille ja nostaa malja päivän kunniaksi. Työkiireet pitivät Millan töissä joten hän meni suoraan keilahalliin varaamaan meille vuoron. Carita oli mennyt myös suoraan halliin joten meille muille kolmelle tuli kiire liittyä seuraan.
Tossut jalkaan ja sopivat pallot kaikille ja peli voi alkaa. Ennen sitä Ami jakoi kaikille ne juhlalasit ja pienet siideripullot pöytään kuvausta varten. Meille tultiin heti huomauttamaan, että omia pulloja ei sallita. Mutta ehdittiin kuitenkin ikuistaa asetelma blogia varten.



Tyylejä oli monenlaisia mutta ei se keila pelkästään sinne ojaan mennyt. Melkein joka kerta tuli keilojen kaato. Riemunkiljahdukset kuuluivat sekä keilaajalta että kannustusjoukolta.




Ekakertalaisena Ami heitti keilaa niin että melkein meni lattian läpi. Millan opastuksella lopussa alkoi jo sujua paremmin. Pari kertaa tuli oikein kunnon saatto ja keilat kaatuivat mukavasti.
Ei aikaakaan niin tuntimme oli ohi. Ykköspaikasta käytiin tiukka kisa mutta yhteispistevoiton vei niukasti Carita.








Nälkä tuntui jo vatsanpohjassa. Ennen ravintolaan menoa kuljimme uudelleen kappelin ohi ja nyt nostimme maljat.



Ravintola Como tarjosi Cityshopparikortilla kaksi pääruokaa yhden hinnalla. Milla oli varannut meille pöydän.



Ravintolasali oli aivan tyhjä, näin luulimme. Johtui siitä, että ravintola koostui monesta osiosta jä pöytämme oli aivan viimeisessä salissa. Erittäin mukavan oloinen paikka, vaikkakin aika pimeää.

                                                           

Kokkikin odotti jo malttamattomana saada täyttää meidän ruokatoiveemme.





Hiukan vaikeata oli päättää mitä syödä, kun valinnanvaraa oli yllin kyllin. Kaikille löytyi sitten kuitenkin omat mieluisat annokset. Vaikka ravintolassa ei ollut paljon ruokailijoita jouduimme odottamaan melkein tunnin ennen kun meille tuotiin tilaamamme ruoka. Mutta odotus palkittiin. Ruoka oli aivan erinomaista.







Ja jälkiruoka... emme pettyneet siihenkään





Kello piti kovaa vauhtia ja oli aika tilata lasku. Heinäkuussa kultapossukerholaiset lomailevat kunkin tahollaan joten seuraavat treffit päätettiin pitää  tiistaina 27.8.2013 klo 17.00. Paikka jäi avoimeksi joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.
Milla muistutti myös, että syksyllä on aika alkaa järjestää meidän vuoden 2014 ulkomaanmatkaa. Ateena ei vieläkään saanut yksimielistä kannatusta. Milano taisi myös jäädä kakkospaikalle. Madrid sai kaikkien kannatuksen joten sinne suuntaamme ensi vuonna. Matkaa varten säästöjäkin on kertynyt jo mukavasti.
Ilta päättyi komeaan sateenkaareen. (Kuva otettu Amin kotoa)


Katsotuimmat tekstit