Tällä kertaa oli valittu ravintola joka sijaitsi vanhassa 1908 valmistuneessa arvotalossa Helsingin keskustassa. Alunperin rakennuksessa toimi Helsigin Energian pääkonttori ja sähkövoimala. Myöhemmin Helsingin Energian jälkeen rakennuksessa toimi Poliisilaitos.
Talo saneerattiin muutama vuosi sitten ja vuonna 2015 siinä aloitti toimintansa tasokas hotelli Lilla Roberts ja ravintola Krog Roba..
Pienestä järjestelystä ennen tapaamista hoitivat Ami ja Milla. Ami oli käynyt ostamassa lahjan ja Milla kävi korkeavuorenkadulla tutussa Ölanderin Kukkakaupassa hakemassa kukat.
Järjestelijät treffasivat puoli tuntia aikaisemmin ravintolan edustalla ja onnistuivat pääsemään ravintolaan sisään. vaikka se avattiin vasta klo 17. Kiitos siitä ystävälliselle henkilökunnalle.
En tiedä kuinka moni huomasi ravintolan takaseinällä ison pronssisen taideteoksen. Milla tiesi kertoa, että taiteilijan äiti oli myös pitkäaikainen Nielsenin työntekijä.
Kaikki oli valmiina Ulla-Maj:n tullessa - paisti Anki ja Carita puuttuivat. Olivat jääneet hotellin baarin puolelle istumaan kun ravintola ei ollut auki heidän tullessa.
Tilasimme valmiiksi pöytään kuohuviinin, mutta se sai hetken odottaa, sillä oli puheen vuoro.
Ami oli tällä kertaa laatinut sen ja tässä alla on teksti.
Olimme tässä vaiheessa iltaa ainoat asiakkaat joten emme ainakaan häirinneet ketään omilla ohjelmanumeroilla.
Saimme ruokalistat pöytään ja nopeasti valikoitui annokset. Lista oli selkeä, ei liian runsas, ja siitä oli helppo valita.
Alkuun otimme kaikki 2 kpl tanskalaisia smörrebrodiä eli pieniä voileipiä. Leipiä oli kala-, liha- ja kasvispainotteisia.
Ne olivatkin kivasti laitettu kylmälle kivelle tarjolle. Hauska idea.
Pääruuaksi tilattin kotimaista Ahvnenmaalaista taimenta, joka tarjoiltiin paahdetun kukkakaalipyreen kanssa. Mukavan kokoinen annos, ei tullut ähky. Carita tilasi maukkaan Haukiwallenbergaren.
Ja kaikille maistui myös jälkiruoka. Kaksi annosta juustoja, yksi Sitruunaverbena hauskassa lasipurkissa ja jäätelöä sekä pannacottaa.
Jälkiruuan jälkeen ehdimme vielä keskustella seuraavasta yhteisestä matkastamme, joka onkin juhlamatka, koska se on nyt kymmenes kerta kun teemme pidennetyn viikonloppumatkan johonkin eteläisen Euroopan kaupunkiin. Vähän jo suunnitelmissa ollut viikon Välimeren risteily jätetään nyt kuitenkin tekemättä ja päädyttiin 4-päivän viikonloppumatkaan johonkin ensi keväänä. Paikka jäi nyt vielä mietittäväksi.
Olimme jo tekemässä poislähtöä, kun ravintolaan tupsahti iso kuororyhmä esiintymään. Oli juuri alkanut ArtGoesKapakka tapahtuma ja jäimme sitten kuuntelemaan Kenkävaahdon esitystä.
Seuraavat treffit saimme sovittua lokakuun 12 päiväksi ja silloin on sitten tarkoitus lähteä pitkästä aikaa Tallinnan päiväristeilylle. Ami lupasi huolehtia matkan järjestelystä.
Oli taas kiva ilta Ihanien Naisten kanssa.