keskiviikko 12. syyskuuta 2018

238 Linnankellari, Katajanokka 12.09.2018

Syyskuun ensimmäinen rajuilma taisi iskeä juuri tänään, kun vihdoin oli vuorossa 5 kuukauden tauon jälkeen taas Kultapossukerhon treffit. Lämmintä riitti kuitenkinvielä tälle päivälle ja kaikki selviydyimme  illan treffipaikkaan Linnakellariin tuulesta huolimatta. Linnankellari sijaitsee entisessä Katajanokan vankilassa eli Helsingin lääninvankilassa..  Vankilana se ehti toimia vuosina 1837-2002 jonka jälkeen alueelle alettiin rakentamaan lisää asuntoja ja vankilan toiminta lopetettiin.  Vangit saivat uuden paikan Vantaalta ja Katajanokan vankila saneerattiin ja vuonna 2007 siihen valmistui hotelli sekä ravintola. 
Rakennuksessa on Museoviraston suojelema keskikäytävä, ulkoseinät ja linnan muuri. Osaan vanhoja sellejä on tehty hotellihuoneita. Miltähän tuntuisi yöpyä niissä?



Piha-alueella on pienet viljelmäpalstat laatikoissa, joka takaa sen, että ravintolan lautaselle saadaan tuoreita yrttejä.


Sisätilat on saneerattu uudestaan ja viimeinen silaus tehtiin hotelliin vuonna 2017. Vuotta aikaisemmin se irtaantui hotelliketju Best Westernistä ja nykyään se on yksityinen Lifestyle-hotelli.



Rakennuksen kellarikerroksessa sijaitsi Linnankellari- ravintola, jonne olimme varanneet pöydän.




Saimme pyöreän pöydän rauhallisesta nurkkauksesta ja muutenkin oli huomioitu asiakkaat tässä paikassa. Ei sitä iänikuista taustamusiikkia. Saimme rauhassa keskustella toistemme kanssa ilman häiriötekijöitä.



Pöydällä oli valmiiksi pullotettuna tavallista sekä kuplavettä. Plussaa tästä. Ja paikan tyyliin mukit vettä varten.
Tällä kertaa aloitimmekin illan tilaamalla alkudrinkit - kuohuviiniä kahdella eri maulla. Samalla Ami jakoi Ulla-Maj:lle ja Carita kullatut passikotellit, jotka oli tilattu Thaimaasta. Niiden kuorien välissä pysyy passi siistinä seuraavaa Kultapossukerhon matkaa varten.




Ruokalistat selattuamme läpi päädyimme kaikki samaan alkuruokaan : 6 makua- Sortimentti vankilan parhaita paloja.  Ja kyllä ne olivatkin hyviä.




Ruokajuomaksi valittiin punaviiniä sekä olutta. Amin olut sattui olemaan jo parhaat päivänsä nähnyt ja siitä huomautettuamme tarjoilija pyysi kovasti anteeksi ja toi uuden pullon tilalle.


Pääruokakin valikoitui myös helposti. Ulla-Maj valitsi tällä kertaa karitsaa ja muut tilasivat talon burgerit. Millakin oli tyytyväinen, kun burgerin sai gluteenittomana versiona. Sitä harvemmin saa.
Ja ruoka oli todella maukasta.



Amille ja Millalle maistui vielä Espressot jälkiruuaksi ja laskun yhteydessä saimme Fazerin sinisiä


Teimme kierroksen myös hotellin tiloissa ja kävimme katsomassa eristysselliä ja Ruumaa eli ryhmätyrmää, joka toimi 1800- luvulla.



Käytävän päässä eristyssellin vieressä toimi vankilan kappeli, jossa vihittiin pareja. Edelleen tämä tila on käytössä ja siellä voi käydä vihillä.


Yksi hotellihuoneista on saanut Volvo Markkasen nimen, sillä tässä huoneessa tai sellissä hän mm istui tuomiotaan erillaisista rikoksista, joita hän teki vuosina 1968 - 1980 luvulle saakka. Vuonna 1980 syykuun 7 pnä hänen onnnistui pakenemaan toverinsa kanssa jäätyään taas kuitenkin kiinni.




Tämä olikin mielenkiintoinen paikka tutustua jo vankilan historian tähden.

Hotelin respasta sai vielä ostaa tuliaiseksi kotiin Kalterinpätkiä eli Fazerin lakuja.


TUOMIO:  Ravintolasta sai jättää arvostelut  ja meiltä lähti parhaimmat kiitokset paikasta  netin kautta seuraavana päivänä.

Meidän oli aika jättää hotellin asiakkaat rauhaan selleihinsä ja lähteä kotia kohti vielä silloin, kun ovet olivat meille auki.


Ja seuraavat treffit onkin sitten 18 pv lokakuuta, johon ei olekkaan nyt niin pitkä aika.

Katsotuimmat tekstit