maanantai 27. huhtikuuta 2020

Osa 2. Huhtikuu ja korona-aika

                                                                     
Viime kuussa kokosimme tänne muutakin kuin perinteistä ruokailua ja matkailua, sillä koronaepidemia oli vallannut tilaa myös meidän elämästä. Meillä ei ollut enää mahdollista tavata toisiamme ja tilanne jatkuu yllätys,  yllätys vielä ainakin tämän huhtikuun.  Tekstin lopusta löytyy numeroina miten huhtikuun aikana on korona edennyt meillä Suomessa.

Kuka meistä olisi arvannut tämän. Näin vaan kävi ja tilanne näillä tietämillä jatkuu vielä edelleen ties mihin saakka. Tosin helpotuksia on jo huhtikuussa saatu ja meidän voimaviisikko hallituksessa tekee joka päivä töitä sen eteen, että alan asiantuntijoita kuulien helpotetaan tilannetta sieltä mistä voidaan.

Edellisessä blogissa blogivastaavat pyysivät muilta ryhmän jäseniltä muutamia kuvia ja kuulumisia kuukauden varrelta, että saisimme taas yhteenvetoa tänne sivuille.

Tällä kertaa kuvat ja tekstit tuleekin aikajärjestyksessä 1.4 -30.4. saatujen kuvien ja viestien muodossa. Jokaiselta päivältä ei viestejä ole, mutta aika paljon kuitenkin niitä on kertynyt.

Seuraavanlainen huhtikuu on meillä ollut

1.4.2020

Koronaviiruksen alkuvaiheessa, maalis- huhtikuun vaihteessa, myös Aku Ankka antoi vihjeitä karanteenissa oleville miten saada ajan kulumaan.



Lehdessä saimme lukea miehestä joka juoksi maratonin omalla pienellä parvekkeellaan. Muistaakseni kesti 6 tuntia. Ami päätti myös kävellä omalla parvekkeellaan. Lonkat kipeityivät. Juottajia ei
näkyvissä. Ei myöskään kannustajia. Bajamaja oli kyllä lähellä. Maratonin keskeytys tuli 3,22 km kohdalla.


Laajasalossa juotiin päiväkahvit muumimukista.

                                              

Kevään merkki. Ensimmäinen leppis bongattu Vuosaaren parvekkeella.
                                 

Laajasalossa Milla iltapäivänokosilla.



2.4.2010

Vuosaaressa osallistuttiin etänä Elisan yhtiökokoukseen







3.4.2010 perjantai






Matinkylässä Carita ratkoi HBL:n koko perjantain suur-ristikon













4.4.2020 lauantai






Stockmannin Hullut päivät 25.3-5.4.2020 olivat siirtyneet pelkästään nettiin.




                                             











Lunta satoi.

                           B

Arvuutuksia lähetetty WhatsApp:in kautta toisillemme, jotta aivonystyrät pysyisivät virkeinä



                     

5.4.2020 sunnuntai






Anki ulkoili tervasaaressa.  Oikealla joku nautti elämästä myös Tervasaaressa (riippukeinu)













Palmusunnuntai. Emme saaneet iloita pienistä virpojista oven takana. Onneksi on mahdollisuus puhelimen kautta lähettä virpomisviestejä. Vuosaaressa pienet virpojat olivat keksineet koristella
pihan pensaat pääsiäisloistoon. Ja palmusunnuntain iltapäiväkahvit juotiin parvekkeella.


                         
6.4.2020 maanantai

Laajasalossa
on laitettu parveke kevätkuntoon.


                                                                                 
7.4.2020 tiistai

Ulla-Maj käynyt sairaalassa. Tuskallinen kipu - ottanut kipulääkkeitä. Pahempi kuin viime kerralla. Poltettu syvemmältä. Toivottavasti huomenna helpottaa.


Ami piipahti kesämökillä. Onneksi kesämökki on Uudellamaalla. Kevätsää houkutteli mökille. Saimme nauttia ihanasta säästä puutöitä tehdessä.

Luonto herää.



8.4.2020 keskiviikko

Korona tuonut mukana monien tilaisuuksien peruuntumiset. Ami uskaltautui kuitenkin tilaamaan uudet liput FORK, Chapter 1 konserttiin syyskuulle.


9.4.2020 torstai

Vuosaaressa
pakattiin lapsille ja lapsenlapsille pääsiäismunia nimikkopusseihin


                                                                            Oli pakko jättää muutama myös omaksi iloksi


10.4.2020 perjantai

Orkidea toi pitkäperjantaalle kauneutta





Laajasalossa leivottiin lämpiäisiä Pitkäperjantaina

Kahvi ja lämmin pulla maistuivat leipomisen jälkeen.

11.4.2020 lauantai

Kauppoihin ei pääse shoppailemaan mutta Vuosaaressa tehdään nettiostoksia.



Vuosaaressa lenkillä bongattuja nalleja.


12.4.2020 sunnuntai












Vuosaaresta lähti Hyvän Pääsiäisen toivotus videotoivotuksena.












Laajasalon ja Vuosaaren pääsiäisen keräilykohteet



13.4.2020 maanantai

Millalla oli Stansvikissa herkutteluhetki. Take-away kahvit ja leivos.



14.4.2020 tiistai

Nostalgia-ajelua ohi Amin ensimmäisen oman kodin.  Ja rakeita tuli sekä Laajasalossa että Siuntiossa. Nalle ikkunassa myös siellä.


Milla nautti omista leivonnaisista päiväkahvin merkeissä.



15.4.2020 keskiviikko

Virtuaalimatkalla: Alkoi muistojen kavalkaadi Kultapossukerhon viimeisestä matkasta. Hyvän yön toivotuksella




16.4.2020 torstai
Virtuaalimatkalla : Aamupalan tekijä 2 vuotta sitten.











Helsingin Senaatintori ammottaa tyhjyyttä.
Ei näy turisteja missään.















Laajasalossa päivän lepohetki #metime



17.4.2020 perjantai

Tennarit laitetaan jalkaan samana päivänä kun viime vuonna sanoo Milla.


                                                     2020                                2019


Laajasalossa innostuttiin myymään Marimekko kangaskasseja.



Koronan seurauksena Amin matka New Yorkiin peruuntui. Jännitystä ainakin riitti loppumetrille saakka. Mutta täytyy sanoa, että onneksi rajat sulkeutuivat ja Matkatoimisto ei riskeerannut lähettää joukkomme matkaan. Lentoyhtiötkin lopettivat lentämiset yksi toisensa jälkeen. Säät eivät myöskään olisi olleet suotuisat.


Vuosaaren kauppa-apu kyllä tiesi mitä herkkuja ostaa viikonlopuksi karanteenissa oleville.



18.4.2020 lauantai

Östersundomissa bongattiin valkovuokot


Laajasalosta lähtee virtuaalimatkakuvia Vuosaareen






Amilla vielä jäljellä tuo diadeemi                         
ja valot välkkyvät edelleen.                                   

19.4.2020 sunnuntai










Tilattu nettiostos jo noudettavissa














Milla ja Ami vertailivat MM kasseja ja pohtivat mitkä kannatta myydä ja mitkä pitää itsellään. Edellisen kerran hyvä myyntipäivä innosti yrittämään uudelleen.


20.4.2020 maanantai

Laajasalossa
aloitettiin pyöräilykausi



21.4.2020 tiistai
Ensi kesän yli 500 ihmisen festarit peruttu. Tarkoittaa Savonlinnan oopperajuhlia, Ruisrock ja Pori jazz muiden muassa. Mutta ei mitään hätää. Huumori-ihmisen oivallus.



Milla iltakävelyllä ja kamera mukana. Olkoon vaikka viikon luontokuva.



22.4.2020 keskiviikko








Maalta tuodut kirsikanoksat
tuottavat kukinnollaan iloa Vuosaaressa  
                                                                          
23.4.2020 torstai

Millan
pitkä pyöräilylenkki aurinkoisessa säässä suuntautui Vuosaaren rannoille


24.4.2020 perjantai

Östersundomissa
suhtaudutaan positiivisesti ja huumorilla siivoukseen.




25.4.2020 lauantai

Tämän päivän Helsingin Sanomien 25 ensimmäistä sivua käsitteli koronaa meillä ja muualla.
Tosi masentavaa mutta hyvä kun rehellisesti kirjoitetaan asiasta eikä peitellä tilannetta.



Laajasalosta lähdettiin hakemaan kauneutta autiosta kaupungista ja löytyihän sitä. Kirsikkapuu kukki ruttopuistossa.

Östersundomissa nautittiin päiväkahvista ja koottiin palapeliä.


Vuosaaressa karanteenissa olevat saivan virtuaali terveiset.


26.4.2020 sunnuntai

Sunnuntain ateria Laajasalossa.
Välillä kokeiltava jotain uutta, tällä kertaa se oli suolapedillä kypsennettävät paahdetut perunat. No tähän aikaan vuodesta perunat ovat isoja ja paras olisi ollut käyttää pienehköjä perunoita, esim. ulkolaisia uusia perunoita. Niissä kuitenkin on ohuemmat kuoret.

Uunivuoka vaan pohjustetaan karkealla merisuolalla ja päälle rosmariinin oksia tai kuivattua rosmariiniä. Pestyt kuorimattomattomat perunat päälle, uuniin 175 astetta ja reilu tunti. Lisukkeena oli uunissa kypsentymässä myös makeat pienet tomaatit, öljyä ja yrttimaustetta. Lopuksi päälle feta juustoa. Ainestetn ollessa uunissa paistoin lampaan ulkofileen ja haudutin lopuksi noin 10 minuuttia sitä vielä pippurikermassa. Hyvää ja helppoa sunnuntairuokaa. No samallahan tässä tuli resepti teille.

Juomana tällä kertaa roseeta.

Tänään taas yksi peruttu matka. Ami voitti tammikuussa liput Eckerön järjestämille Bingofinaaleihin.
Siirretty marraskuulle jos silloin koronatilanne helpottunut.

Vuosaaressa ulkoiltiin Uutelan luontopolkua pitkin. Aikoinaan kun muutimme Vuosaareen ja talvisin oli paljon lunta niin hiihtoreitti kulki luontopolkua pitkin. Muistui mieleen kohdat jossa aina kaaduin. Onko tämä tilanne johtanut siihen, mutta mielestäni tulee tarkkailtua ja ihasteltua luontoa eri tavalla kuin ennen. Ehkä ikäkin tuo omat mietteet. Ainakin kuvia tuli otettua valtavasti.

Aurinkolahden kanava
Oikea alakuva. Siinä on mäki jossa aina kaaduin hiihtolenkillä.

Eri eläväisten ruokapaikkoja. 
Sai mielikutukseni lentämään. Aivan kuin olisi kateellinen kivi. Näen silmät ja mutruisen suun.

Iltauutisissa kerrottiin että hallitus pohtii rajoitusten purkamista ensi viikolla.

27.4.2020 maanantai

                                Valtakunnallinen veteraanipäivä vietetään osittain virtuaalisesti.














Hesarista poimittua:
Päivän tilastotiedot.












Muuttaako  viirusepidemia ostamisen käytäntöä?
Jääkö kauppojen siirtyminen verkkon pysyväksi trendiksi. Jätteitä lisääntyy.


Moni joka jäänyt viiruksen takia työttömäksi on löytänyt uusia työmahdollisuuksia. On myös syntynyt uusia töitä. Suomi auttaa artikkelit.

Laajasalosta pyöräiltiin aamulla Meridalla Helsinginkadulle Cycle Centeriin....



Ja palattiin iltapäivällä Laajasaloon Helkamalla.  Nyt jaksaa ja kelpaa pyöräillä sähköavusteisella 'Helkalla'.  Ei jää enää toisten jalkoihin ja pääsee mäet ylös. Pyöräilyä tänään 27,5 km.


Milla ja Ami kävivät facetime puhelun ja pienen alkukankeuden jälkeen saatiin yhteys toimimaan.
Toukokuun haaste Umalle ja Caritalle. Tuletteko mukaan videopuhelutreffeille? Sovitaan päivä ja aika niin jokainen voi varata itselleen juomat mukaan. Ami voi olla soittaja joka ottaa yhteyden. Osallistujia voi enimmälleen olla neljä. Anki ei valitettavasti voi osallistua koska hänellä on erilainen puhelin.

Ilmeet ovat tiukat tämän koelähetyksen aikana
Uutisissa: Havis Amandan patsaan ympäri rakennetaan 2 metriä korkea aita. Lakitus tapahtuu tänä vuonna virtuaalisesti.

28.4.2020 tiistai




Amilla
leivontapäivä. Pullia leivottiin uuden munuaisen saaneelle miehelle. Hän esitti toiveen saada lämpiä korvapuusteja kun ei enää ole syömisen kohdalla rajoituksia.
Pullia saivat myös kauppa-apulaiset.





                               Ankilla ja Millalla oli etädrinkit synttäreiden kunniaksi.

                                                 Kippis                                    Skål

29.4.2020 keskiviikko

Uma
uhkasi säätä lenkkeillessä lumikuuron aikana. Vapputervehdys tuli jo ajoissa.



Laajasalon parveke vuosi sitten ja tänään.

29.4.2019                          29.4.2020

                 
 Vuosaaressa oli eläkeläisen kiireinen päivä. Imurointia, sänkyihin puhtaat lakanat ja talvikengät  säilöön ensi talvea varten. Pieni epäilys hiipi mieleen, että tuliko hosuttua kun lunta tuli pitkin päivää.



30.4.2020 torstai

Taas yksi peruutettu tilaisuus. Amilla oli liput hankittu Fork konserttiin Svenskaniin. Onneksi uudet liput hankittu syyskuulle.

Vuosaaressa oli tämä päivä pyhitetty vaatehuollolle.



Milla toivottaa Iloista ja maltillista Vappua kaikille. Juhlitaan kotona rauhallisesti.


Caritalta Whatsup viesti



Vuosaaresta viesti

Havis Amandan lakitus tapahtui tänä vuonna poikkeuksellisesti virtuaalisesti.



 ************

Ja lopuksi vielä omia korona-ajatuksia ja miten tilanne on muuttunut Suomessa.

Millan mietteet:

Maaliskuun meni aika sekavissa tunteissa. Kaikki oli niin uutta itselle ja varmasti lähes kaikille.
Alkuun seurasin jokaikisen koronalähetyksen, silmät kyynelissä seurasin Italian ja Espanjan uutisia sairastuneista ja kuolleista. Olihan niitä muuallakin maailmassa, mutta jotenkin tuntui nämä maat niin läheisiltä, kun siellä on niin paljon matkustanut.
Huhtikuun puolella , taisi olla pääsiäisviikolla päätin että nyt hellitän vähän. Mieli oli sekava, ahdistunut ja jotenkin tuntui pelottavalta. Jätin joka toiset uutiset väliin, että sain ajatuksiani siirrettyä muualle. Huhtikuun alkupuolelle, 3 ensimmäistä viikkoa, emme käyneet kaupassa itse. Pääsiäisviikolla päätin, että nyt muutos. Katsoimme rauhallisen ajan milloin voi käydä kaupassa ja huolehtia normaalia tarkemmin toisten läheisyydestä ja käsihygieniasta. Kertakäyttökäsineet kädessä ostoksia kerättiin kärryyn ja vaikka välillä tuli tunne, että onko tässä nyt joku pikkurikollinen, kun suosituksista huolimatta riskiryhmään kuuluva käy kaupassa. Kaikki sujui hyvin ja sen jälkeen olemme käyneet kerran viikossa hoitamassa ruokaostoksemme.  Toinen piristävä tekijä on ollut, että löysimme sopivat Take-Away kahvilat. Miten piristävää on ollut käydä ulkona liikkuessa kahvilla eri paikoissa. Vaikka ei ole ollut pöytää ja tuolia mihin on voinut istahtaa, niin aina joku paikka on löytynyt kahvin juontiin. Eiköhän tämä tästä etene. Vaikka jotkut rajoitukset saattavat kestää todella pitkään, niin ajattelen vain viikon kerrallaan. Auttaa ahdistukseen. Huhtikuu on saatu loppuun ja hengissä ollaan.💛

Amin ajatuksia:

Ihmeellistä on, että en ole ollut ahdistunut ennenkuin viime viikonloppuna jolloin se iski. Alussa oli tunne, että ihanaa, nyt saan olla kotona tuntematta huonoa omaatuntoa. Olen kotona viihtyvä ja nyt ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa kun ei ollut koko ajan jotakin suorittamassa. Meillä on ollut kauppa-apu joka tuonut viikon ruokaostokset. Toki olemme myös käyneet pikaostoksilla jos jotain välttämätöntä on tarvittu. Kyllähän nuo päivän lehtien kirjoitukset ja uutiset lietsovat ahdistusta mutta jollain tavalla niitä on osannut karsia. Hyviä uutisia olen yrittänyt painottaa muistiin. Ihmisten halu auttaa on saanut ihan uudenlaista yhteenkuuluvuutta aikaan. Olen omalta osaltani yrittänyt soittaa ja pitää yhteyttä sukulaisiin jotka asuvat eristettynä vanhainkodeissa. Muutenkin minua ilahduttanut meidän Kultapossukerhomme yhteyden pito. Whatsupit ja viestit lentäneet. Olen osannut iloita monesta asiasta jota ennen pidin itsestään selvyytenä. Yksi henkireikä on ollut päästä maalle, mökki kun sijaitsee Uudellamaalla. Tyynesti osasin myös ottaa vastaan kaikki matkojen ja konsertin peruuntumiset. Niitä kun voidaan vielä tulevaisuudessa joskus tehdä. Pääasia, että Korona saataisi taltuutettua. Penkkiurheilijana minua harmittaa kaikki urheilukilpailujen peruuttamiset.
Masennus iski kun luin lehdessä miten Koronaviiruksen saanut ei ehkä aina pääse hengityskoneeseen vaikka olisi tarve. Lääkärit priorisoivat ne joilla on mahdollisuus parantua. Siinä ajattelin, että riskiryhmään kuuluvana, mikä olisi minun mahdollisuuteni selvitä, ja millaista hoitoa saisin. Samoin kaikki hoivakotikuolemat surettavat. Vaikka sanotaan, että heillä kuitenkaan ei ole pitkä aika jäljellä, niin tuntuu kuin heidän kohdallaan on näkymätön eutanasia. Sitä ei myöskään tiedetä vielä mitkä vaikutukset näillä rajoitteilla on ongelmaperheissä ja ylipäätään perheille jotka eivät ole tottuneet olemaan näin tiiviisti yhdessä pitkiä aikoja suljetuissa tiloissa.

Ankin terveisiä:





Hei, olen aina viihtynyt yksin ja viihdyn edelleen, mutta nyt on vähän saamaton olo, ei saa mitään fiksua aikaiseksi.  Ja kaikki kaapit on jo siivottu! En ikinä ole katsonut näin paljon TV:tä kun nyt. Myös huoli äidistä painaa vähän mieltä koko ajan. Tietysti miettii miten kauan tämä tilanne vielä jatkuu. Luultavasti kauan. Kun säät lämpenevät taidan mennä maalle. Siellä on paljon ulkona ja aina löytyy tekemistä ja parasta on meri joka rauhoittaa mieltä. Lycke lähettää kaikille terveisiä.











Tällainen huhtikuu on meillä ollut.  Opeteltu olemaan ja elämään uudella tavalla.

                                                     *********

Maaliskuun blogikirjoituksessa oli hallituksen suosituksia/päätöksiä pandemian aikana ja alla taas tilanne huhtikuun ajalta  päätöksistä ja muutoksista.

-Rajat pysyvät edelleen suljettuna 13.5.2020 saakka
-Uudenmaan eristys päättyi 15.4.2020
-Päiväkodit ja peruskoulut avaavat ovensa 14.5.2020 (hallituksen päätös 29.4.2020) Toisen asteen koulutuksesta (lukioista) tehdään päätös erikseen.
-Ravintolat ja kahvilat pidetään edelleen kiinni 31.5.2020 saakka.
-Yli 500 sadan henkilön tapahtumat kielletty 31.07.2020 saakka
-Yli 10 hengen kokonntumiset voimassa 31.05.2020 saakka.
-Riskiryhmien suojelu jatkuu 13.5.2020 saakka.


Ja taulukko taudin etenemisestä

Tartuntojen suuri kasvu johtuu lisäääntyneistä testattavien määrästä.
Positiivistä on tehohoitoa tarvitsevien määrän vähentyminen.
Ikävää on kuolleisuuden määrä kasvu (6.4 hlö /päivä)

Toukokuu tulee näyttämään mihin suuntaan olemme menossa, kun rajoituksia vähennetää,.

Päätimme jatkaa toukokuussa 'päiväkirjaa'  tapahtumistamme, koska treffejä ei näillä näkymin ole lähiaikoina tulossa.

Kultapossukerhon WhatsApp- tili odottelee kaikilta viesteja toukokuun päiviltä (Anki tekstiviestin kautta), että saamme koottua taas kuulumiset kuukauden kuluttua.

Tsemppiä kaikille

Ami ja Milla



Katsotuimmat tekstit