Puolipilvinen sää, mutta onneksi ei satanut. Aleksanterinkatua kävellessä huomasi, että turistikausi oli ohi.
Tänään olikin ravintolassa vähän ruokailijoita, 'tuttuja' oli, sillä yksi uuden hallituksemme ministeri, ilmasto- ja ympäristöministeri Kai Mykkänen käveli meitä vastaan salkku kainalossa. Meitäkin luultiin kuuluvan johonkin prefessorien ryhmään 😀mutta sekaannus selvisi kun tarjoilija hieman tarkemmin katseli ja tunnisti meidän naiset vakioasiakkaiksi.
Carita ei päässyt mukaan tällä kertaa, toivotaan että lokakuussa näemme.
Kuukausi oli taas mennyt nopeasti, kuulumisia juteltiin ja kaikki olivat iloisella mielellä.
Tilasimme alkuun lasit Rieslingiä ja noudimme salaattipöydästä alkupaloja.
Jälkiruokana talon hyvää Creme Brule ja kahvia.
Meillä oli taas kerran erinomainen virolainen tarjoilija joka on jo pitkään ollut täällä töissä. Täydet pisteet hänelle.
Milla oli ehtinyt tekemään muutaman ompelutyön, Ankille tuli laukku joka toimitettiin vielä eteenpäin ja Ami sai kolikkokukkaroita. Seurraville treffeille luvattu omella ja tuoda lisää pieniä pyöreitä pussukoita.
Seuraavat treffit varattu - 3.10.2023.