Suoraa lentoa emme saaneet ja jouduimme vaihtamaan Prahassa konetta päästäksemme perille.
Vielä Prahassa paistoi aurinko ja jännitimme tietysti minkälainen lomasää meitä odotti kohteessa.
Kentältä otimme taksin hotellille, joka sijaitsi keskustan tuntumassa. Iso hotelli, mutta saimme huoneemme samasta kerroksesta.
Kiire oli heti päästä tutustumaan paikkoihin ja koleassa säässä sateenvarjot kassissa lähdimme kaupungille. Ljubljana on pieni kaupunki ja kaunis sellainen. Hyvä viikonloppu kohde. Kaikki löytyy kävelyetäisyyden päässä ja joen rannalla on lukuisia baareja ja ravintoloita. Se on myös yliopistokaupunki joka näkyy kaduilla liikkuvasta kansainvälisestä nuorisosta.
Kävimme turistitoimistosta hakemassa vähän tietoa paikallisista nähtävyyksistä, sillä emme olleet ehtineet tutustua paikkaan ennen matkaa.
Ajoimmekin heti ensimmäisenä päivänä pienellä cityjunalla ylös korkealle kukkulalle katsomaan näkymiä sieltä ja päätimmekin tulla seuraavana päivänä tutustumaan kaupungin linnaan joka sijaitsi kukkulan laella.
Alas tultuamme hakeuduimme nopeasti syömään, sillä pitkä matkapäivä oli tehnyt meidät nälkäisiksi.
Vanhan kaupungin kävelykadulta löysimme mukavan Sokol-nimisen paikan ja pitemmittä puheitta menimme sisään. Asiakkaita ei juuri ollut meidän lisäksi, sillä olihan vasta iltapäivä joka ei ollut tyypillinen ruoka-aika täällä päin eurooppaa.
Ruokailun jälkeen kiertelimme kaupungilla hakemalla ensimakua tähän uuteen paikkaan.
Seuraavana päivänä varustauduimme kylmää ja sateista ilmaa varten ja kävelimme paikkaan, mistä pääsimme funikulaarilla eli kiskoköysiradalla nousemaan ylös kukkulalle.
Linnan puistoalue oli kaunis ja kiertelimme eri paikkoja siellä. Linna on 1500-luvulta ja on toiminut aikoinaan muun muassa kuninkaallisena asuntona. Siellä järjestetään nykyään paljon erilaisia konsertteja ja näyttelyitä. Kiertelimme myös linnan museossa.
Välillä oli mentävä sisätiloihin lämmittelemään.
Palattuamme alas kaupunkiin oli lounasaika sopivasti ja säästä huolimatta istuimme ulkona salaatilla.
Välillä menimme hotellille lämmittelemään ja suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaa.
Iltaruokakin maistui illan jo pimetessä. Söimme italialaisessa ravintolassa tietysti italialaisittain.
Vaaleanpunainen Fransiskaanikirkko keskustan aukiolla. Portaat ovat suosittu kohtaamis- ja ajanviettpaikka niin paikallisille kuin myös turisteille.
Kaupunkia halkovan joen yli sijaitsee kolme siltaa vieri vieressä vanhan kaupungin alueella.
Yksi silloista on saanut nimen Lohikäärmeen silta, sillä sitä vartio neljä lohikäärmettä.
Seuraavana aamuna oli aikainen aamiainen, sillä lähdimme pieneen Bledin kylään tutustumaan siellä olevaan linnaan. Kävelimme bussiasemalle, ostimme liput ja matkustimme tunnin matkan kohteeseemme.
Jouduimme hieman perille päästyämme etsimään reittiä linnalle. Kävelimme järven rannalla ja sieltä löysimme jyrkän polun joka vei meidät ylös linnan pihalle.
Linnan pihalla oli pieni munkkiluostari, jossa myös pistäydyimme.
Linna on suosittu hääpaikkana ja saimmekin olla todistamassa siellä hääseremoniaa. Näimme myös miten sapellilla avattiin samppanjapullo.
Alhaalla Bledin järvellä oli pieni saari, jossa sijaitsi kirkko ja luostari. Sinne ei sadesäällä ollut pääsyä.
Saimme vietettyä koko päivän kauniissa maisemissa ja sadesääkään ei pilannut tunnelmaa.
Bussimatka takaisin kaupunkiin sujui nopeasti ja pilvetkin alkoivat jo hajaantua taivaalla ja sinistä taivasta tuli näkyviin.
Hetken levättyämme hotellissa olimme taas valmiit lähtemään vanhan kaupungin kujille ja vähän myös kauppoihin tutustumaan. Ja tietysti sen päälle maistui jo ruoka.
Iltadrinkit joimme joen rannalla kahvilassa.
Vielä oli yksi täysi päivä jäljellä ja sen käytimme taas matkalla tippukiviluolille.
Kierros oli ihan mukava. Luolissa oli lämpötila kovin alhainen ja olimme varustautuneet tähän kierrokseen lämpimästi pukeutuen.
Iltapäivällä hotelliin palatessamme menimme hotellin ravintolaan syömään paikallista leivosta. Koettavahan sekin oli, eikä ollut yhtään huonoa,
Iltaruokapaikka oli bongattu valmiiksi täksi illaksi ja se oli joen varrella sijaitseva pieni kellariravintola. Saimme todella hyvää ruokaa ja matkamme päätösilta sujui mukavissa merkeissä.
Lähtöaamun vuoro kuitenkin tuli ja kotimatkamme suuntatui taas Prahan kautta ja siellä koneenvaihto Helsinkiin.
Lensimme tosi pienellä koneella alkumatkan.
Tässä Prahaan välilasku ja koneen vaihto. Finnairin kone oli ylibookattu ja kentällä tiedusteltiin vapaaehtoisia matkustajia paluulentoon Köbiksen kautta korvauksena 200 euroa, Vähän sitä harkitsimme, mutta kun lento oli muutenkin myöhäinen ja noutajat odottaisivat kotona lentokentällä, niin emme sitten vaihtaneet.
Taas olimme saaneet onnistuneen matkan päätökseen ja voimme aloitta seuraavan matkan vuodelle 2012 suunnittelun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin.