maanantai 19. toukokuuta 2014

212 Bronda, Et. Esplanadi 20, maanantai 19.5.2014


Kesän ensimmäinen päivä iski ryminällä Suomeen. Mittari lähenteli + 27. Aamulla Ami oli lähtenyt aivan liian lämpimästi pukeutuneena liikenteeseen, joten ennen treffeille tuloaan joutui käymään Marimekossa ostamassa vilpoisen mekon. Treffit oli sovittu klo 17.00 Brondan ulkopuolelle. Sisään menimme entisen huonekaluliikkeen Iskun tiloihin.


Ravintolassa oli runsaasti pöytiä jotka kuitenkin olivat sijoitettu siten, että pienetkin ryhmät saivat kokea omaa rauhaa. Päivällä Ami sai puhelinsoiton ravintolasta jossa tiedusteltiin oliko ryhmämme tulossa ja oliko meillä joitain erikoistoivomuksia. Toiveenamme oli vain saada sellainen pöytä jossa voisimme rauhassa istua ja keskustella ja näin ollen saimme aivan ravintolan perästä olevan viiden hengen pöydän sohvineen.



Bronda on tuonut uudenlaisen ruokailutavan Helsinkiin. Meille kerrottiin, että voimme tilata viisi erillaista annosta, joko kylmiä tai lämpimiä. Ne tuodaan pöytään sitä mukaan kun valmistuvat. Pöydässä annokset jaetaan ruokailijoiden kesken.



Tilasimme kaksi kylmää annosta ja kolme lämmintä. Alku coctailit jätimme kuitenkin väliin.

LOCAL TROUT SASHIMI & CHARRED EGGPLANT(alkupala)

COLD SMOKEN SALMON & PRAWNS ESCAVALIDA(alkupala)



A LA BLANCHA PRAWNS &OREGANO(pääruoka)


GRILLED BLACK ANGUS & BERNAISE (pääruoka)

COTOLETTA PARMIGIANO & FENNEL SALAD (pääruoka)



Kaikki ruoka-annokset maistuivat erinomaisilta. Lankesimme vielä jälkiruokatarjontaan. Milla tilasi tuplaespresson. Annos tuntui olevan normaalin kokoinen mutta kuppi oli tupla suuruinen.


Yllä:  Tuplaespresso ja Lemon Pie
Alla:  Apple Sorpel ja Banana Catalana

Ruokaillessa aika kului sen verran nopeasti, että tarjoilija tuli kohteliaasti kertomaan pöytävarausaikamme loppuvan. Ravintolan pöytävarausvahvistuksessa oli kyllä mainittu, että pöytä on meille varattuna 17.00 - 19.30. Se oli kuitenkin päässyt Amilta unohtumaan koska varaus oli tehty toukokuun alussa. Ehdimme kuitenkin sopia seuraavista treffeistä. Jos sää sallii menemme picnicille. Ehdimme myös pikaisesti sopia mitä jokainen tuo tullessaan.
Laskun saimme valmiiksi jaettuna. Hieno palvelu. Jätimme 55 euroa jokainen, jäi hieman tippiäkin.


Päätimme käydä naistenhuoneessa ennen lähtöä. Tässä ravintolassa oli myös moderni juttu miesten ja naisten yhteinen WC. Tarjoilija pani merkille empimisemme ja kertoi Toilet oven takana olevan sekä miehille että naisille oma puoli samassa tilassa ja kehoitti meidät vain rohkeasti astumaan sisään.



Kadulle tullessamme ukkoskuuro oli onneksemme loppunut. Milla vei autolla Amin ja Ulla-Majn kotiin. Carita lähti myös kotia kohti autolla ja Anki lähti Katajanokalle, katsomaan onko maailmanpyörän edessä nurmikenttää. Joko sillä kentällä tai Tervasaaressa pidämme seuraavat Picnictreffit.


Mutta site ennen on tulossa ylioppilasjuhlat Caritan ja Amin perheessä. Milla lähtee vuorostaan ulkomaille konserttiin ja lomalle.
Seuraavan kerran tapaamme kesäkuun lopulla toivottavsati Picnicin merkeissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin.

Katsotuimmat tekstit