torstai 23. lokakuuta 2014

214 Baker's Food, Mannerheimintie 12 Tiistai 21.10.2014



Melkein neljä kuukautta edellisestä tapaamisesta. Aika rientää. Lämpimät kesähelteet olivat vaihtuneet melkein hyytävään kylmään. Ensimmäiset lumihiutaleet löysivät jo perille Helsinkiin.
Meillä oli pöytä varattuna Marski Bar & Restaurant klo 17.00. Yllätys, Yllätys. Paikka aukesi vasta
klo 18.00 joten päätimme etsiä lähistöltä jonkun toisen paikan. Suuntasimme seuraavaan kadunkulmaan, Bakersiin. Tilaa oli ja ystävällinen henkilökunta ohjasi meidät pöytään. Ankille tekstiviesti, että paikka muuttui loppumetreillä. Kohta olimmekin kaikki paikalla ja ruokalistat tuotiin pöytään.
Kello oli 17.30 joten meillä oli mahdollisuus ennen klo 18.00 tilata päivän tarjoukset : Caesar-salaatti tai pihvi. Perunavalintoja sai pienen lisämaksun kera.
Tilasimme 4 pihviä ja yhden salaatin. Juomana Hardys B. Shiraz punaviiniä. Leipää sai itse hakea noutopöydästä.









Bussiaikataulujen muuttuminen hankaloittaa hiukan tapaamisia. Tapaamisten alkamisaikoja emme myöskään voi aikaistaa koska kolme on vielä työelämässä.
Ruoka oli maittava. Caritalle olisi maistunut suurempikin annos. Nälkä ei ihan poistunut. Mutta onneksi on aina takaportti... se jälkuruokalista.
Niinpä tilasimme kolmen lajitelman Creme Bruleét ja suklaa-vuohenjuustokakkua ja Amille vielä teetä kyytipojaksi.




Suunniteltiin seuraavaa tapaamisajankohtaa. Marraskuu taitaa jäädä väliin Millan Ateenan matkan takia. Niinpä suunnitelmana on tehdä joulumatka Tallinnaan. Ami selvittää hiukan eri laivayhtiöiden aikatauluja. Milla tarkistaa lentojen hintoja Tukholmaan. Jospa piipahtaisimme tänä vuonna jouluostoksille läntiseen naapurimaahan.
Maksettiin syömiset ja niin Milla joutui lähtemään jotta ehtisi bussiin. Me muut neljä jäimme vielä hetkeksi istumaan. Sitten päätimme, että nyt on korkea aika hankkia pipot pitämään aivonystyrät lämpiminä. Niinpä suuntasimme kadun yli Stockmannille. Carita ja Anki pipo-ostoksille, Ulla-Maj ja Ami kylpyhuonetarvikeosastolle.
Ja niin jäämme jännityksellä odottamaan missä joulutreffit ovat. Tallinnassa, Tukholmassa tai mahdollisesti Kööpenhaminasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin.

Katsotuimmat tekstit