Ja mikä mukavinta, koko jengi oli taas koossa.
Pariin otteeseen taisi tarjoilija kysyä joko ollaan ehditty valita syömiset. Juttua näköjään riitti. Mutta saatiin kuitenkin aikaiseksi tilaukset joita jäimme iloisin mielin odottamaan:
![]() |
Toast Skagen - Juustoa ja viikunaa - vihreä salaatti |
ja lämpimät annokset, juomana talon viini
![]() |
Paistettua siikaa pinaattia, fenkolia ja purjokaprisvinaigrette Grillattu nieriää savusimpukka-sahramikastikkeella, lämmin perusalaatti Kurpitsarisottoa - paistettuja tatteja ja kurpitsasiemeniä |
Milla kertoi meille mielenkiintoisesta kolmen viikon Inter-rail matkastaan. Oli tainnut junamatkailukärpänen päästä puremaan. Saas nähdä tuleeko tästä jokavuotinen tapahtuma.
Amilla oli myös matkapakkaamiset edessä Korean ja Japanin reissua varten.
Caritalla oli työkiireitä uuden järjestelmän käyttöönoton vuoksi, Anki vietti lokakuun ajan sairaslomaa, tosin välillä töissä käyden ettei aika tule pitkäksi. Ulla-Maj oli vielä ahkeraan tehnyt päivittäisiä pyörälenkkejä. Kilometrejä oli kertynyt jo reilut 600. Ei nämä naiset ehdi lepäilee.
Amilla oli myös mukana viimeisimmät matkatiliotteet. Siitä selvisi, että ensi vuoden matkakassat näyttävät ihan hyviä summia.
Välillä tilasimme jälkiruoka-annoksia.
![]() |
Tuoreita marjoja, mascarponea ja vanhanajan vaniljajäätelöä
Ruoka oli maittavaa, tarjoilu leppoisan mukavaa. Paitsi Ulla-Maj ja Milla olivat hieman tyytymättömiä siian lisäkkeisiin. Epämäräinen kasa lautasella ja mauista ei saanut selvää.
Niin oli jälleen maksun aika ja Millan riennettävä bussiin.
Ennen sitä yritimme saada aikaiseksi seuraava treffipäivä. Alustavasti sovittiin 30.11. "joulumatka" Tallinnaan. Hiukan jäi auki saako työssäolevat vapaapäivän. Sovittiin, että Amille ilmoitus, sopiiko päivämäärä kaikille ja Ami hiukan tarkistaa laivojen aikatauluja ja hintoja. Sähköpostit sitten taas soimaan.
Ja niin me neljä muuta lähdimme myös kotia kohti pimenevässä illassa.
On se vaan mukavaa, että on jaksettu kokoontua säännöllisesti jo 26 vuotta. Hyvä työtiimi poikinut ystävyyden. Sipoolaisen terveiset.
VastaaPoista