

Aurinkoinen mutta viileä sää vallitsi Helsingissä tämän iltaisilla treffeillä. Tämä italialainen ravintola valikoitui tulevaa matkaa ajatellen, oli aika hieman fiilistellä Italian makuja, sillä tasan neljän viikon kuluttua olisi lähtömme Milanoon.

Edellisillä treffeillä Kiilassa teimme jo hotellivarauksen ja tällä kertaa oli tarkoitus hieman katsoa mitä Milano meille tarjoaisi. Opaskirjoja oli hankittu ja netistä etsitty tietoa tärkeimmistä nähtävyyksistä shoppailun lisäksi.
Siirryime hyytävästä tuulesta sisälle ravntolan toisen kerrokseen. Katutasossa sijaitsi Vaelsan trattoria ja yläkerrassa ristorante. Ami oli hoitanut varauksen ja saimme pitkän pöydän hyvältä paikalta. Pöydän yläpuolella oli peili josta selkä ikkunaan päin istuneet saivat seurata kauppatorin maisemaa.
Meidät otti iloisesti vastaan ravintoloitsija Paola Chiodo joka on aito italialainen. Saimme kuulla häneltä parhaita paloja myös Milanosta, missä hän on opiskellut. Samoin tarjoilijamme kertoi matkavinkkejä meille. Paolan lisäksi apuna ovat hänen tyttärensä Valentina, Elisa ja Sandra. Ravintola on myös saanut nimensä tyttärien nimien etuliitteestä.
Saimme ruokalistat ja viinilistan eteemme ja pääsimme valitsemaan aterioitamme. Tarkoitus ei ollut syödä läpi koko neljän ruokalajin menuuta italialaiseen tapaan. Meille riitti tänään kolme.
Aloitimme antipastosta ja mieluisat vaihtoehdot löytyivät.
![]() |
Insalata Caprese (tomaatti.bufala-mozzarella salaatti) |
![]() |
Vitello tonnato (vasikanlihaa,majoneesia ja kaprista) |
![]() |
Insalata del giorno (vihreä salaatti) |

Illan viiniksi valittiin tietysti italialaista Toscanan alueen viiniä, joka osoittautui loistavaksi valinnaksi. Harmi kun näitä ravintolan viinejä harvoin on Alkossa myynnissä.
Pääruoka löytyi myös helposti kaikille.
![]() |
Risotto al funchi porcini (tattirisotto) |
![]() |
Fettuccini all'Alfredo tuorepastaa, kermaa,parmesaania ja basilikaa |
![]() |
Tonno con salsa verde (tonnikalapihvi ja pinaattia) |
![]() |
Crostino de Melanzana e Zuccini (muunakoiso-kesäkurpitsa-mozzarellapaistos) Vielä jäi tilaa pienelle jälkiruualle. |
![]() |
Aperol Spritz |
![]() |
Italialaista jäätelöä |
Kahvi
Lopuksi Paola ikuisti meidät samaan kuvaan.
Tullessamme alkuillasta ravintolaan oli vain pari asiakasta meidän lisäksi. Lähtiessämme koko ravintola oli täysi ja italialaiseen tapaan salin täytti iloinen tunnelma.
******
Lopuksi voimme yhtyä Paolan sanoihin
MANGIA BENE,VIVI MEGLIO
SYÖ HYVIN NIIN VOIT PAREMMIN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin.