maanantai 20. joulukuuta 2021

256 Ravintola Sunn 20.12.2021, Aleksanterinkatu 26

 Eikö tämä koskaan lopu? Koronatilanne jyllää. Tilanne on kuin vuoristoradassa istuisi. Oli sovittu, että tänään piti olla tämän vuoden viimeinen tapaaminen. Kaikilla oli jo joulukiireet sellaisessa tilassa, että olisi mukava tavata ennen joulun viettoa. 

Edeltävänä perjantaina Ulla-Maj soitti Amille ja sanoi olevansa huolestunut tilanteesta. Ami sanoi potevansa flunssaa. Näin me kaksi sitten ilmoitimme ettemme tule seuraavaan taapamiseen.

Ja hyvä niin. Ami teki testit ja niinhän se koronapahanen oli iskenyt, kolmesta rokotuksesta huolimatta.

Näinollen joukkue oli supistunut kahteen kerholaiseen.

Ankilla ja Millalla jäi kuvat ottamatta.

Toivottavasti ensi kerralla ollaan koolla hiukan suuremmalla joukolla.

Rauhallista Joulua.


                                                                    


maanantai 22. marraskuuta 2021

255 Ravintola Sunn 22.11.2021 Aleksanterinkatu 26

 

Aurinkoinen treffipäivä

Tutuksi käynyt neljän hengen lounas-ryhmä oli sopinut tapaamisen kuukauden loppupuolelle. Caritalle ei oikein sovi kuukauden alkupäivät joten päätettiin siirtää treffit kuukauden loppupuolelle. Taas oli kuitenkin koronatilanne sellainen, että nelisteen kuitenkin kokoonnuttiin kun Carita jäi kotiin.

Ihmeellistä oli, että ravintola oli täpötäynnä ja tarjoilijat eivät käyttäneet maskeja.

Tilasimme alkuun jo vakioksi muodostuneet drinkit.

      

Sitten salaattippöytä ja lounaslistalta jokaiselle mieluinen lämmin ruoka. 

                                                                


                                                                               

                                                                                   



Kahvit ja leivokset jälkiruoaksi.



                                                           

                               

Eikä tämäkään tapaaminen ollut mikään hiljainen tuokio. Meillä riittää kyllä juttua sen verran, että huomasimme taas olevamme viimeiset lounasvieraat ja tarjoilija ilmaantui kuin toivoen meidän lähtevän jotta saisivat sulkea ravintolan.

Ami oli ottanut joulupaketit mukaan vaikka jouluun oli vielä kuukausi aikaa.  Ihan kuin olisi ollut jokin aavistus.

                                                                               


Kotiin lähdettiin jokainen omaan suuntaan läpi jouluisen kaupungin.


                                                                                


Seuraavat treffit sovittiin juuri ennen jouluksi.






perjantai 15. lokakuuta 2021

254 Ravintola Sunn 5.10.2021, Aleksanterinkatu 26

 Joskus on vain niin, että kun ei onnistu niin ei onnistu. Elokuun tapaamisen yhteydessä sovittiin, että vaikka seuraavalle treffeille ei pääse kuin kolme niin tapaamme kuitenkin. Amille lankesi tehtävä varata pöytä. Pöytävaraus tehtiin tiistaille 7.9. Kaikki hyvin ja Ami oli onnellinen kun osasi varata puhelimen kautta. Mutta vahvistus tuli Tallinnasta. Tarkistus osoitti, että tilaus oli tehty väärään kaupunkiin. Onneksi Ami sai varauksen peruttua ja sovittiin treffit seuraavalle viikolle. Tällä kertaa Ami oli tarkkana ja varasi pöydän Helsingistä ja tiistaille mutta kun vahvistus tuli niin olivat varanneet pöydän torstaille. Siinä vaiheessa päätimme, että syyskuun treffit saa jäädä  väliin. Kiireisinä eläkeläisinä meillä oli täyttynyt almanakat muilla asioilla.


Lokakuinen tiistai oli sateinen mutta se ei meitä neljää haitannut. Viides lenkkimme Carita oli tällä kertaa estynyt. Anki ja Milla olivat jo ravintolan ulkopuolella kun Ulla-Maj ja Ami tulivat paikalle. Menimme heti sisään koska ravintola sulkee lounaspuolen klo 15 ja olimme huolissamme riittääkö aika meille kuulumisien vaihtoon.

Koronarajoitukset olivat kevenneet. Oliko mikään muuttunut? Kyllä. Ravintola oli täynnä iloisia ruokailijoita. Myös sivuhuoneissa oli asiakkaita. Ja se salaattipöytä. Olimme tottuneet siihen, että kun tulemme klo 13 paikalle niin kulhot ovat melkein tyhjät. Nyt oli runsaasti eri salaatteja vielä tarjolla. 





Aloitimme kaikkien suosikkijuomalla, Aperol Spritzillä. Samalla vilkaisimme ruokalistaa ja kaikille löytyi mieluinen lämmin ruoka. Caritan syntymäpäivä oli tulossa. Milla oli lähettänyt hänelle tekemänsä tyynynpäällisen. Amilla oli syntymäpäiväkortteja mukana ja valitsimme siitä yhden ja lähetimme Caritalle onnentoivotukset.

Salaattipöytä oli runsas, kiitos siitä. 


Juttua riitti. Milla oli kiertänyt eurooppaa melkein neljä viikkoa moottoripyörän selässä ja kertoi miten matka sujui koronasta huolimatta. Kotiin tultua jatkuu taas ompeluharrastus. 



Ruoka oli maukasta. Silakkamarkkinoiden kunniaksi oli ruokalistalla silakkakiusausta. Viime kerralla Ami oli todennut lohikeiton olevan niin maukas, että ei edes harkinnut mitään muuta. Lohikeitto taitaa olla jatkuvasti tiistain listalla.

Anki ja Ami kertoivat laittaneensa kesämökit talvitelakalle. Toki haravointia riittää vielä. Ulla-Maj kertoi myös, että lehtiä riittää vaikka muille jakaa.  

Mietinnässä oli myös treffipäivän siirtäminen kuukauden loppuun. Kuukauden viimeiselle tiistaille. Sopii ehkä paremmin myös Caritalle.

Niin oli pari tuntia vierähtänyt ja oli aika suunnata kotiinpäin. Milla ja Ami kävivät Kalevala Korun kautta ja piipahtivat vielä vieressä olevaan Artek kauppaan. 

Mukava iltapäivä oli mennyt kuin siivillä.


                                                                            



tiistai 3. elokuuta 2021

253. Ravintola Sunn. 3.8.2021, Aleksanterinkatu

 


Perinteiseksi jo tulleet kuukauden ensimmäisen tiistaipäivän treffit oli sovittu Kappelin eteen. 

Aurinko paistoi ja kaupunki näytti edelleen aika hiljaiselta. Milla ehti ensimmäisenä paikalle ja melkein samantien tulivat myös Ulla-Maj ja Ami. Eikä kovin kauaan tarvinnut Ankia odotella.

Kukaan meistä ei ollut huomannut tarkistaa olisiko suosikki lounaspaikkaamme ravintola Sunn avoinna, mutta Anki toi ilouutiset. Kävellessään Senaatintorin kautta Espan puistoon, hän oli huomannut Sunnin olevan avoinna. Emme kauaan pähkäilleet, vaan päätimmekin vaihtaa paikkaa. Herkulliset lämpimät lounas annokset Sunnissa veivät voiton Kappelin kylmistä salaateista.

Olimme sopivasti liikkeellä hieman perinteisen lounas ajan jälkeen ja meille löytyikin mukava ikkunapaikka vapaana. 

Ulla-Maj ehdotti heti alkuun, että tilaisimme Aperol Spritzin alkudrinkiksi. Kaikille sopi tämä Italiasta tuttu drinkki.  


Ja ei, muut olivat juonineet Millan selän takana ja toivat hänelle tulevan syntymäpäivän johdosta sekä kiitokseksi myös koronavuoden uudesta harrastuksesta, ompelemisesta, syntyneistä koristetyynynpäällisistä. Nyt vuoden 2021 aikana ovat kaikki saaneet Millalta syntymäpäivälahjaksi valitsemastaan kuosista Marimekon tyynynpäällisen. Nyt on Carita vielä lokakuun syntymäpäiväsankarina ilman, mutta sekin varmaan järjestyy kun aika koittaa.  Milla sai kauniin puusta veistetyn Ilveksen pään, joka toimii naulakkona.  Se lähteekin mökille mukaan kun sen aika koittaa.

Oli niin mukavaa taas rentoutua juttujen ääressä. Ruokaakin piti tilata ja Ami valitsi tällä kertaa korianterilla maustetun lohikeiton ja muut ottivat lämpimän lohisalaatin. Ruokajuomana kaikille maistui tarjoiijan suosittelemana Riesling. Alkuun salaattia  kaikille.




Jäkiruuaksi maistui kahvit, Amille oikein kerman kera.



Koronatilanne puhutteli kaikkia. Vähän rennommin voi ja uskaltaa jo olla, kun kaikki ovat saaneet kaksi piikkiä. Milla kertoi jo, että syyskuuksi oli matkasuunnitelmat tehty Italiaan. Toteutuuko matka jää nähtäväksi. 

Kotimatkalle lähdettin jo klo 15, sillä ravintolahalusi sulkea ovensa emmekä saaneet jatkoaikaa.

Alla vielä kuva läsnäolevista. Seuraavaan kertaan taas iloisin mielin.




tiistai 6. heinäkuuta 2021

252. Kappeli Espan puisto. 6.7.2021

 Heinäkuun treffipaikka vaihtui viime hetkellä, sillä Ravintola Sunn oli lopettanut kesän ajaksi lounas tarjoilut. Apu oli kuitenkin lähellä ja valitsimme tämän päivän tapaamispaikaksi Kappelin. Siellä on runsaasti tilaa ja saa rauhassa istua. Lounas tarjoilu on kuitenkin suppeampi verrattuna Sunniin, sillä tarjolla on vain pari kylmää salaatti vaihtoehtoa ja keitto. Pääasia kuitenkin oli saada tavata toisiamme, vaikka ei se ruoka ole toisarvoinen asia meille. Syksyn myötä palataan taas vanhoihin rutiineihin.

Tällä kertaa meitä olikin vain kolme koolla, Ami, Anki ja Milla. 

Milla oli jo käynyt shoppailemassa ja ehtinyt kuvata keskustan katunäkymiä. Korona näkyy edelleen katukuvassa, tilaa on keskellä kiireisintä päiväaikaa ja turistikautta.





Ami ja Anki odottelivat jo hyvissä ajoin Ravintola Sunnin edustalla Aleksilla.


Onneksi Kappeli oli vain sadan metrin päässä ja siirryimme suosiolla sinne



Kappelissa oli todella rauhallista ja saimme valita meille sopivan pöydän rauhallisesta nurkasta. Valitsimme salaatti annokset ja veimme ne itse pöytään. Täällä ei ole pöytiin tarjoilua.

Kilistelimme alkuun valkoviini lasillisilla ja lähetimme kuvaterveiset kotona oleville.




Maskitkin välillä tuppaa unohtua naamalle, niin tottunut niihin jo on.




Mitäs muuta kuin rupattelua alkukesän tapahtumista ja kesän jatko suunnitelmista. Nyt kun ei työhuolet meitä enää paina niin on aikaa viettää lomaa kotona tai maalla. On valinnan mahdollisuuksia.

Milla on jatkanut ompelu harrastuksiaan ja alla olevassa kuvassa käydään läpi Ankin tuomaa mallikappaletta - froteista päähinettä suojaamaan hiuksia saunassa tai muuten vaan pesun jälkeen kietaistaan päähine hiusten suojaksi. Millan seuraava projekti, tilauksia jo annettu. Kangaskin odottaa kaapissa - mitäs muuta kuin Marimekkoa.




Aika vierähtää nopeasti tutussa seurassa ja kolmen tunnin jälkeen teimme taas lähtöä kotiin. Tällä kertaa Ami lähti optikolle noutamaan uusia silmälaseja, Anki ja Milla lähtivät suoraan kotiin.

Seuraavaan treffikertaan uudet jutut, tapaaminen elokuun 3 pv ja Kappelissa.

tiistai 1. kesäkuuta 2021

251. Ravintola Sunn. 1.6.2021. Aleksanterinkatu 26, Helsinki

 Nyt alkuun voipi heti todeta, että ystävät ovat tallella. Korona / Covid19) ei päässyt meidän väliin ja vihdoinkin tilanne helpottui ja saimme treffit aikaseksi. Vain Carita ei päässyt mukaan ymmärrettävistä syistä. Mutta ehkä jo kesän jälkeen tilanne on sellainen, että olemme kaikki koolla. 

Olimme edellisellä kerralla 3.11.2020 myös tässä samassa paikassa ja jossain vaiheessa olimme päättäneet, että treffit olisivat joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina Ravintola Sunnissa lounas aikaan.  Katsotaan jatkossa kun tilanne tästä vielä normalisoituu pidetäänkö tätä suunnitelmaa, sillä iltatreffit ovat aina olleet myös kivoja.

Tällä kertaa kuitenkin tiistai päivä näytti parhaat puolensa aurinko paistoi sinisellä taivaalla ja kaikilla oli hymy huulilla. Vihdoinkin yhteinen hetki kaiken kurjuuden keskellä.


Ensimmäisiksi ehtivät paikalle Ami ja Ulla-Maj. Millakin oli jo saapunut, mutta hoiteli vielä hieman omia postituksia siinä samalla.

Anki oli jo ilmoittanut. että tulisi hieman myöhässä ja me muut menimme ravintolaan odottelemaan.

Mukavan rauhallinen lounaspaikka ja joustava henkiökunta. Kun treffimme olivat klo 13 niin lounasaika  oli jo päällisin puolin ohi. Sisällä oli rauhallista, vain muutama asiakas meidän lisäksi. Saimme lounaslistan, mutta maltoimme tuskin katsoa sitä kun juteltavaa oli heti niin paljon. Päätimme aloitta Ankia odotellessa Aperol Spritzillä ja tarjoilija toikon tuota pikaa toivotut juomamme meille



Ehdimme jo kilistellä ja maistella , kunnes Ami huomasi ikkunasta Ankin saapuvan Senaatintorin läpi.


Tilannekatsaus Ankille, että olimmejo tilanneet alkudrinkit ja samanlainen tuotiin myös hänelle.



Ruokalista odotti valmiina ja löytyihän sieltä kaikille sopivat vaihtoehdot.

Ulla-Maj valitsi lasagnen ja muut valitsimme lohisalaatin. Ja juomaksi valkoviiniä.



Jutustelua riitti niin koronan ympäriltä kuin muistakin eri tapahtumista, mitä oli sattunut sitten viime tapaamisen. Osa oli tuntenut aikansa pitkäksi ja kyllästyneeksi, osa taas oli selvinnyt ilman suurempia vaikeuksia.


Tarjoilijan vilkuilu meihin päin tuntui jo siltä, että oli aika siirtyä kassan puolelle maksamaan. Ravintola oli jo suljettu tuntia aikaisemmin, mutta saimme kuitenkin istua sulkemisajan jälkeen vielä tunnin.


Joka kerta aika rientää niin että jotain jää aina kesken. Seuraavaksi treffi ajankohdaksi sovittiin sama paikka ja heinäkuun ensimmäinen tiistai 6. päivä, Lomakausi on eläkeläisilläkin parhaimmillaan menossa ja aika näyttää tapaammeko


Milla ja Ulla-Maj lähtivät samalla metrolla kotia kohti, Ami lähti optikolle silmälaseja noutamaan ja Anki käveli kotiin. 

Saamme olla ennellisia tästä meidän vuonna 1988 alkaneesta yhdessäolosta samassa työpaikassa. Vuosien saatossa työpaikat vaihtuivat, mutta tapaamiset jatkuivat. Jäimme jokainen vuorotellen eläkkeelle eikä se tuonut muutoksia meidän tilanteeseen. Emme kuitenkaan ole kaikki samanlaisia, mutta meillä on kuitenkin annettavaa toisillemme. Murheet ja ilot on jaettu, juhlittu yhdessä pyöreitä syntymäpäiviä puheineen ja lahjoineen, tavattu jokaisen perhettä. Ja ne matkat - aloitettu säännöllisillä Tallinnan shoppailu matkoilla ja vuonna 2000 aloitettu pidemmät matkat euroopaan suuriin kaupunkeihin.  Niissä matkoissa on paljon muisteltavaa.  Monenlaista kerrostumaa löytyy meistä ja eiköhän me  jatketa edelleen, vai mitä tytöt.




Katsotuimmat tekstit