Kuukausi on vaihtunut elokuuksi ja taas on vakio lounaspaikkamme avannut ovensa. Tänään kokoonnuimme kolmisteen, Anki, Milla ja Ami. Ami joutui lähetttämään viestin, että hiukan myöhästyy alusta koska metrot liikkuivat hiukan kangerrellen henkilöstöpulan takia. Milla oli tullut vesibussilla Laajasalosta Kauppatorille.
Amin saapuessa Milla ja Anki olivat jo paikallaan. Tarjoilija muistaa jo meidät ja oli käynyt kysymässä tuoko hän Aperol Spritzit?
Anki ja Milla valitsivat takuuvarman kalakeiton. Ami kokeili vegeruokaa. Tarjoilijan mukaan oli tänään ollut suosittua. Annos oli tosi hyvää vaikka ulkonäkö ei ollut niin houkutteleva. Riisiä pohjalla ja kotijuustoa ja päälle parsakaalikastiketta. Jälkiruokana kahvit ja juustokakut.
Käsitöitäkin oli ehdittykesän kuluessa tekemään ja ne vaihtoivat omistaa.
Ankille meni 3 avaimenperää
Kuulumiset vaihdettiin. Kesää vietetty sekä maalla että kaupungissa. Marjastettu ja sienestetty. Syyskuun treffit päätettiin tehdä Tallinnaan. Pidennetty viikonloppu on mielessä. Milla tilaa yöpymiset ja Ami laivaliput.
Treffien jälkeen Anki lähti kotia kohti, Milla ja Ami lähtivät kiertelemään kauppoja. Mukava päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin.