tiistai 5. joulukuuta 2023

275 Ravintola Sunn, Aleksanterinkatu 26 5.12.2023


Tänään päivä alkoikin hieman erityisesti. Blogin kirjoittajat olivat tulleet umpikujaan, sillä bloggaajista toinen ei enää päässyt koneelle. Apua lähdettiin hakemaan Elisalta ennen lounastreffejä. Alkuun tuntui että Googlen blogialustojen asiantuntijoita ei löytynyt, mutta hetken kuluttua kuitenkin löytyi vinkkejä ja neuvoja. Toinen asia oli mitä itse bloggaajat siitä ymmärsivät.  Aivonystyrät saivat töitä. Parasta oli kiittää opastajia ja suunnata lounaalle jatkaen pohdintaa myöhemmin. 

Kirpeä 10-asteen pakkanen ei haitannut. Aurinko paistoi ja senaatin torilla oli jo avattu Tuomaan markkinat.



Anki, Carita ja Ulla-Maj odottivat jo tutussa paikassa Aleksilla kun Ami ja Milla kiiruhtivat paikalle. Anki poti pientä flussaa, mutta koronatestit oli tehty joten emme tästä olleet huolissamme. Tähän aikaan vuodesta oli koronaa sekä normaalia kausiflunssaa liikkeellä.

Pöytävaraus oli taas ollut ihan paikallaan, sillä asiakkaita oli taas salit täynnä. Jos viime kerralla ( vai oliko edellisellä kerralla) bongattiin paikassa ympäristöministeri Kai Mykkänen, niin tällä kertaa bongasimme entisen kansanedustajan , vasemmiston Paavo Arhinmäen, joka tällä hetkellä toimii Helsingin kaupungin apulaispormestarina. Saapi nähdä kuka ensi kerralla on vuorossa.



Ystävällinen tuttu tarjoilija ohjasi meidät vakiopöytään ikkunan ääreen ja hetken odottelun jälkeen teimme tilauksen.  

Salaattipöydän antimet odottelivat jo alkupalan noutoa.











Tänään oli suosituin annos chili-glaseerattu kananrintafile, jonka valitsivat Ami, Anki, Carita ja Milla. Ulla-Maj valitsi punajuuripihvin tsatsiki-kastikkeella, joka oli myös houkettelevan näköinen. Milla empi näiden kahden annoksen välillä, mutta valitsi kuitenkin kana-annoksen.

  • Jälkiruokana tänään Creme Brulee, omenapiirakka marjoilla ja kahvia.



    Kukaan ei jäänyt nälkäiseksi. 
Joululahjojakin oli meille kaikille ilmestynyt jaettavaksi kuluneesta vuodesta ja yhdessäolosta.



Yhdessäolo ja jutustelu taas vauhditti meidän aikaamme ja olimme viimeiset kun lähtivät pois. Tyhjä sali jäi odottamaan meidän paluuta.






Seuraavat treffit ovatkin sitten ensi vuonna- tarkemmin 9.tammikuuta 2024. Se onkin sitten pienoinen juhlapäivä, sillä Carita on juuri aloittanut eläkepäivät ja  sitä on syytä juhlistaa. No tarkemmin sanottuna Carita jää vuoden alusta nauttimaan jäljellä olevista lomapäivistä ennen virallisesti alkavaa eläkepäivää syyskuussa.


Kotimatka jouluista Aleksia, Ulla-Maj ja Anki kääntyivät Kluuvikadulle ja Ami ja Milla kävivät vielä tekemässä pieniä ostoksia Kampin Marimekossa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin.

Katsotuimmat tekstit