Olemme jo tottuneet leutoon säähän ja toivoneet, että talvi olisi ohi. Mutta kumma kyllä, tänään oli sään haltija päättänyt, että pakkastahan vielä pitää olla kun elämme helmikuuta. -8 astetta näytti mittari Vuosaaressa. Ami oli sen verran ajoissa, että lämmin ravintolasali kutsui. Pian olimme kaikki koolla ja tarjoilija tuli kysymään maistuuko alkudrinkki. Päätimme kuitenkin tyytyä jakamaan valkoviinipullon ruokailun yhteydessä.
Lounaslista oli nopeasti katsottu läpi. Kaikki löysivät heti mitä halusivat syödä. Ami tilasi tällä kertaa á la carte listalta. Mutta kanaa kuitenkin, niin kuin muutkin lounaslistalta. Tarjoilija muistuttu, että alkusalaattipöytä on myös meidän käytössä. Mutta niinhän se on, että kun kokoonnumme niin juttua riittää heti alusta asti ja meille tuli kiire hakea salaatit.
Eipä ehditty maistaa salaatteja ennenkuin lämpimät ruoka-annokset tuotiin pöytään. Mutta ei haitannut tahtia. Söimme käännetyssä järjestyksessä. Ensin lämmin ruoka ja sitten salaatit.
Ruoka oli maukasta ja salaatti ei meinannut millään mahtua. Mutta opetettu kun on, että mitä lautaselle otat, niin sen myös syöt, niin parhaamme yritimme.
Kahvit kaikille ja osalle Famiglian hyvää kinuskujäätelöä. Voiko tämän jälkeen olla tyytyväisempi? Tarjoilija vielä otti meistä yhteiskuvan. Onneksi huomasimme, että gluteeniton lappu oli vahingossa laitettu pipareiden kohdalle. Milla ehti vain puraista pienen palan piparista ja näin ollen säästyi suuremmalta vahingolta.
Kevät on rakkauden aikaa. Keskustelimme tulevista kahdesta häistä. Caritan tytön häät jouduttiin aikaistamaan kun pitopaikan vuokrauksessa oli ilmennyt jotain hämminkiä. Kirkko sentään pysyi samana???
Milla ja J olivat saaneet kutsun J:n lapsenlapsen häihin. Nykyajan uutuus on kutsukortin mukana tuleva ranneke jossa värillinen laatta. Sitä sitten pohdimme onko mahdollisesti juhlien istumapaikan näyttö.
Seuraavat treffit sovittiin jo maaliskuulle normaalisti. Parempi lyödä lukkoon aina vain yhdet seuraavat tapaamiset. Kesä ja mahdolliset ulkomaanmatkat voivat sekoittaa meidän hyvää aikataulua. Mutta eihän se treffipäivä aina tarvitse olla kuukauden ensimmäinen tiistai.
Olemme tottuneita metron käyttäjiä. Mutta harmitusta tuo se HSL:än kortin lataaminen. Sitä kun ei voi tehdä netin kautta niin kuin ennen.
Kortin laataamisesta käytiin vielä keskustelua naistenhuoneessa.
Erkanimme eri suuntiin. Anki asioille, Carita, Milla ja Ulla-Maj metrolle ja Ami vielä ostoksille.
Seuraavat treffit 4.3.2025 La Famigliassa😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin.