Aina on mukavaa kun tapahtuu jotain yllättävää. Tänään oli juuri sellainen päivä. Normi tapaamispäivä oli jo tavalliseen tapaan ollut kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Nyt meillä oli aivan erityinen syy tavata toisen kerran tässä kuussa.
Anki oli edellisenä päivänä saavuttanut nuoren naisen kunnioitettavan 70 vuoden iän. Esivalmistelut oli suoritettu kaikessa hiljaisuudessa Ankilta salaa. Pöytävaraus tehty, lahja ostettu, puhe valmistettu, ruusu hankittu. Treffit oli sovittu ravintolan ulkopuolelle klo 13. Kaikki muut tulivat paikalle sovittuun aikaan paitsi Milla joka jo oli sisällä ravintolassa järjestämässä alkudrinkit.
 |
Ruusu saapuu juhlapaikalle |
Pöytävaraus oli tehty yläkertaan mutta ennen sitä aloitimme yläkerran baarista, joka näin lounasaikaan oli aivan tyhjä.
 |
Juhlajuoma |
 |
Rauhallinen aloituspaikka
|
 |
Tottuneesti hoitui tarjoilu |
Ami piti puheen joka tänä vuonna olikin 10 kysymystä päivän sankarille. Päivän sankarille ojennettiin lahjakortti ja päähän laitettiin syntymäpäivädiadeemi.
 |
The Birthdaygirl
|
 |
And the Queen of the Day |
Sitten kilisteltiin ja seurusteltiin ennen kuin pikku hiljaa siirryttiin pöytään ravintolan puolelle.


 |
Ami kertoi jälkeenpäin, että oli kovasti jännittänyt |
 |
Ankille pidetty puhe |
Mikä yhteensattuma ja iloinen yllätys. Kolmekymmentä vuotta sitten istuimme samassa paikassa ja vietimme Ankin 40-vuotis päiviä. Tänään meitä palveli Ari ja tietysti oli hänelle pakko kertoa edellisestä kerrasta. Meillä oli mukana silloinen ruokalista ja kuva meidän treffeistä.
 |
Samanlainen näkymä kuin 30 vuotta sitten |
Päätimme jättää alkuruoan pois ja tilata lämpimän ruoan ja jälkiruoan. Kala-annos oli tänään kaikkien valinta. Tarjoilun välissä Ari-tarjoilija kertoi ravintolan historiasta. Oli niin mukava ja leppoisa tunnelma.
 |
Päivän kalaan ei petytty |
 |
Mikähän lasi on nyt vuorossa? |
 |
Tässä jo jälkiruoan kimpussa |
Jälkiruokana Ami oli pakko saada köyhät ritarit. Muut tilasivat marjacoctailit. Kahvi maistui myös.
 |
Amilla tuli lapsuus mieleen |
 |
Toinen jälkiruokavaihtoehto |
Miten monta mukavaa matkaa ja tapaamisia taas muisteltiin. Eikä tulevaisuuskaan ole tylsää. Toukokuussa on tulossa kahdet häät. Niistä saamme kuulla ensi treffeillä tarkemmin. Millalla oli suunnitteilla matka etelään, lahden toiselle puolelle. Mökeille on myös lähdettävä. Kesä on lyhyt ja paljon pitää ehtiä.
Odotamme myös innolla onko Anki löytänyt mieluisan korun syntymäpäivärahoilla. Se jää nähtäväksi ensi kertaan.
Kello oli vierähtänyt reilusti yli varatun lounasaikamme, mutta meidän ystävällinen tarjoilijamme ei hätistellyt meitä pois. Koska juttua riitti jäimme vielä hetkeksi istumaan.
 |
Joskus on kuitenkin lähdettävä |
 |
Kiitos Ari |
 |
Treffit nro 43 |
 |
Kotiinlähdön aika |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin.