tiistai 19. maaliskuuta 2019

243 Millan Michelin rafla 14.3.2019

Helsingissä on nykyään 6 Michelin tähden ravintolaa. Olen varma, että Kultapossukerhon jäsenet ovat samaa mieltä kuin allekirjoittautunut, että tähän listaan pitäisi lisätä Millan kotiruokalan nimi.
Aina olemme saaneet maukasta ruokaa hänen luonaan, mutta tällä kertaa hän ylitti itsensä. Tämä oli seitsemäs kerta, kun saimme kutsun hänen kotiinsa. Vuosien varrella olemme vierailleet eri puolella Helsinkiä. Välillä kaupungin ulkopuolellakin. Tällä kertaa oli jälleen pääkaupungin aluetta.
Mutta otetaanpa alusta.

Helmikuun lopussa Amin puhelimeen tuli viesti. Tehtävänä oli yrittää saada yhteinen, kaikille sopiva, vierailupäivä Millan luokse. Kiitos nykyaikaiselle tekniikalle - Whatsupit ja viestit kulkivat ja niin sovittiin vierailupäiväksi 14.3.19.

Illan emäntä huolehti erinomaisella tavalla siitä, että varmaan löydämme perille. Ami sai puhelimeen bussiaikataulun ja karttakuvan tarkalla piirroksella, millä pysäkillä olisi hyvää jäädä bussista pois. Ruoan laiton lomassa Milla vielä ehti ennen tuloamme käydä kirjastossa lainaamassa itselleen kirjoja


Ulla-Maj oli estynyt tulemaan. Niinpä Anki ja Ami sopivat tapaamisen Herttoniemen metroasemalle. Puhelin kourassa ja reittikartta avattuna istuimme etupenkille. Oikealla pysäkillä nousimme pois ja siellä vastassa oli Carita.

Sovittuun aikaan soitimme ovikelloa ja iloinen Milla toivotti meidät tervetulleiksi.




Skumppapullo ja suklaarasia ojennettiin Millalle. Teimme tutustumiskierroksen asunnossa ja sitten meille jo tarjottiin tervetuliaisdrinkit.
Sitä siemaillessa Milla kertoi, että saisimme pienet tehtävät ennen ruokailua.





Anki ja Carita saivat tehtäväksi kattaa pöydän.



Ami teki salaatin Millan avustamana.


Menu oli mukavasti suunniteltu läpileikkauksena eri maiden herkuista. Samalla se oli viittaus meidän Kultapossukerhomme matkailuharrastukseen.





Ja kyllä meille maistui.


Ennen jälkiruokaa autoimme tyhjentämään pöydän. Jälkiruokana mutakakkua ja erikoiskahvia.
Kyllä meitä oli tänään hemmoteltu.


Ja yht´äkkiä kello oli jo yli puoli kymmenen. Ei ihme, että aika rientää, kun neljä naista kokoontuu. Juttua riittää. Oli aika kiittää ja lähteä kukin omaan kotiin.

Myöhemmin tuli vielä viesti. Pöytäliina oli pesty ja punaviinitahrat onneksi lähtivät pois. Keittiö oli tip top kunnossa. Millaa harmitti, kun mini macaron-leivokset olivat jääneet tarjoamatta. Sanotaanko meidän onneksemme, koska syötävää oli kyllä tarpeeksi



Kaunis kiitos meidän kaikkien puolesta.

Ehkä ehdimme vielä tavata huhtikuussa kerran, ennen kuin mökkikausi alkaa. Toivotaan, että kaikilla on silloin mahdollisuus saapua ns kevään päättäjäisiin.

                                                                        Ami

                                                             

1 kommentti:

  1. Illan emäntä kiittää kirjoituksesta ja mukana olleista. Yhdessä tehtiin hieno ilta. Näitä tällaisia iltoja saisi olla enemmänkin. Milla

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin.

Katsotuimmat tekstit